Erik ten Hag: André Onana ollut tilastojen valossa Valioliigan toiseksi paras maalivahti
Manchester Unitedin manageri Erik ten Hag sanoo, että André Onana on ollut tilastojen valossa Valioliigan toiseksi paras maalivahti tällä kaudella.
Onana, 27, on saanut alkukaudesta runsaasti kritiikkiä päästettyään selkänsä taakse monia helppoja maaleja.
Niistä viimeisin nähtiin keskiviikkona, kun United pelasi Galatasarayn vieraana 3-3-tasapelin Mestarien liigassa. Pallo näytti jo tulevan vapaapotkusta kohti Onanaa, mutta kamerunilaisvahti haparoi pelivälineen erikoisesti omaan maaliinsa.
Joidenkin mielestä Onana oli ainakin osasyyllinen myös muihin vastustajan maaleihin.
Hän siirtyi Manchester Unitediin kesällä Internazionalesta yli 50 miljoonalla eurolla torjuttuaan italialiset viime kaudella Mestarien liigan finaaliin. Odotukset olivat siis korkealla, mutta Onana on mokailullaan saanut monet epäilemään hänen osaamistaan.
Ten Hag on toistaiseksi puolustanut Onanaa tai ainakin jättänyt kritisoimatta häntä julkisesti. Hollantilaisluotsin mukaan Onana tiedostaa, että hän on tehnyt virheitä. Ten Hag kuitenkin korosti lehdistötilaisuudessaan, että kamerunilaisvahti on Valioliiga-tilastoissa toisena tehdyissä torjunnoissa, estetyissä maaleissa ja torjuntaprosentissa.
– Jos analysoidaan tarkasti, niin huomataan, että hän on Valioliigan toiseksi paras maalivahti tilastojen perusteella. Maaliodottamaan nähden hän on estänyt toiseksi eniten maaleja, sanoi ten Hag Sky Sportsin mukaan.
– Hän pärjää hyvin. Myös hän tietää, että hän on tehnyt Mestarien liigassa joitakin virheitä, mutta kaiken kaikkiaan näkee, että ensimmäiset viisi kuukautta hän on pärjännyt erityisen hyvin.
Ten Hag ei usko, että keskiviikon heikko peli jää kummittelemaan Onanan mieleen.
– Olette nähneet, miten hän reagoi huonon pelin jälkeen. Esimerkiksi Münchenin jälkeen hän oli Burnleyssa [kolme päivää myöhemmin] loistava. Hänellä on vahva luonne, ja hän pystyy käsittelemään asian.
LUE MYÖS:
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin