Bayern München kilpailee Valioliiga-seurojen kanssa Fulhamin avainpelaajasta

Bayern München taistelee Valioliiga-seurojen kanssa Fulhamin keskikenttäpelaajasta João Palhinhasta, kertoo Telegraph.
Palhinha, 28, oli jo viime kesänä lähellä siirtoa Bayerniin. Seurat pääsivät sopuun noin 70 miljoonan kaupasta ja pelaaja matkusti Saksaan lääkärintarkastukseen, mutta diili kaatui, koska Fulham ei ehtinyt löytää hänelle korvaajaa.
Siirtoikkunan jälkeen Palhinha solmi Fulhamin kanssa kesään 2028 ulottuvan jatkosopimuksen. Bayern München on kuitenkin yhä kiinnostunut hänestä, ja Telegraphin mukaan kisassa on mukana ”ainakin kaksi” seuraa Valioliigasta.
Viime viikolla Palhinha kertoi Fulham Fix -podcastissa, että hän pitää Valioliigaa maailman parhaana sarjana ja uskoo sen sopivan hänen pelityylilleen parhaiten.
Palhinha on lukeutunut pelipaikkansa eliittiin siirryttyään Fulhamiin viime vuonna Sporting CP:stä 21 miljoonalla eurolla. Hän on ollut tällä kaudella ylivoimaisesti Valioliigan ahkerin taklaaja, ja hän on korkealla sarjan tilastoissa myös katkoissa ja hankituissa vapaapotkuissa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- John Terry: Chelsea ei taistele ensi kaudella Valioliigan mestaruudesta
- Wolverhampton maksamassa 25 miljoonaa euroa La Liga -pelaajasta
- Man Cityn uusi hankinta: En ole Kevin de Bruynen korvaaja
- Man City ei ole saanut Jack Grealishistä yhtään tarjousta – mitä seuraavaksi?
- Tottenham hankkimassa Mathys Telin itselleen isolla summalla

- Lähde: Yli 50 maalin hyökkääjä ei halua siirtyä Manchester Unitediin
- Liverpoolin Andy Robertson Espanjan suurseuran kiikarissa
- Tottenham hankkimassa Mathys Telin itselleen isolla summalla
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Ange Postecogloua lähestetty Saudi-Arabiasta – seurassa Valioliigasta tuttuja tähtiä