Ansu Fatin loukkaantumisesta lisätietoa – Brightonin lainataituri sivussa pitkään

Brightonin laitahyökkääjän Ansu Fatin odotetaan palaavan pelikentille helmikuun loppupuolella.
Barcelonasta lainalla oleva Fati, 21, loukkaantui toissa viikolla 3-2-voitossa Nottingham Forestia vastaan ja jätti pelin kesken jo 20 minuutin jälkeen.
Brightonin päävalmentaja Roberto De Zerbi sanoi loukkaantumisen jälkeen, että Fati on ”pitkään” sivussa,. Nyt poissaolon pituudelle on tarkempi arvio.
– Hän tarvitsee uskoakseni kolme kuukautta (toipumisaikaa) loukkaantumispäivästä. Se on huono uutinen meille, koska hän rupesi pelaamaan ja ymmärtämään ajatuksiamme paremmin, sanoi De Zerbi Athleticin mukaan perjantaina.
Ennen loukkaantumistaan Fati ehti pelata 14 ottelua tehden niissä yhteensä neljä maalia ja syöttäen yhden.
Espanjan A-maajoukkueessakin esiintynyttä Fatia pidettiin aiemmin yhtenä kotimaansa suurimmista lupauksista, mutta loukkaantumiset ovat sotkeneet viime vuosina hänen kehitystään.
Loppuvuonna 2020 Fati loukkasi polvensa, mikä piti hänet lähes 11 kuukautta sivussa tositoimista, ja myöhemmin hän oli reisivamman takia sivussa kolme kuukautta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan