Manchester United kärsi ruman kotitappion – ten Hag: ”Emme ole riittävän hyviä puolustamaan”
Bournemouth haki 3-0 -vierasvoiton Old Traffordilta lauantai-iltana.
Kyseessä oli Manchester Unitedille jo kauden 11. tappio, kun mukaan lasketaan kaikki kilpailut.
Manchester United pelasi keskiviikkona vakuuttavan ottelun voitettuaan Chelsean 2-1. Lauantainen peliesitys oli kaukana siitä. Manchester Unitedin päävalmentaja Erik ten Hag otti kantaa joukkueensa suoritukseen.
– Tietenkin olen suuttunut ja pettynyt. Todellakin odotin jotain hyvin erilaista. Toivoin ennen ottelua, että voisimme pelata, kuten edellisessä ottelussamme. Petyin etenkin siihen, miten aloitimme ottelun. Teimme virheen pelinrakenteluvaiheessa, emmekä ole riittävän hyviä puolustamaan. Se on ikävää.
Ten Hagin muistutti, ettei Manchester United voi voittaa otteluita, jos se ei pelaa parhaalla tasollaan koko ajan.
– Emme tehneet tarpeeksi liikkeitä boksiin. 2-0 -maalin jälkeen joukkue murtui. Olisimme voineet tehdä asiat paremmin. Varsinkin ottelun alku oli huono. Bournemouth on todella hyvä transitiojoukkue ja annoimme heille täydelliset olosuhteet juuri sellaiseen jalkapalloon. Meidän on oltava valmiita heti alusta saakka. Tässä sarjassa et voi voittaa otteluita, jos et pelaa koko ajan korkeimmalla tasollasi, koska muuten se koituu kohtaloksi.
LUE MYÖS: Lunta tupaan oikein urakalla – Manchester United hävisi rumasti Old Traffordilla
Näin Bruno Fernandes selitti Manchester Unitedin rumaa tappiota
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu