Yksi asia mietityttää Jamie Carragheria Arsenalin mestaruusunelmassa: ”En voi olla miettimättä sitä”

Hienon syyskauden pelannut Arsenal hävisi lauantaina Aston Villan vieraana 0-1.
Arsenal pelasi kokonaisuudessaan varsin vahvan ottelun, mutta viimeistely jätti toivomisen varaa ja toisella jaksolla Aston Villa puolusti itsensä voittoon. Aston Villan maalivahti Emi Martínez pelasi vahvan ottelun entistä seuraansa vastaan.
Arsenal on parhaillaan toisena Valioliigassa. Upeaa kautta pelaava Aston Villa nousi vain pisteen päähän Arsenalista.
Sky Sportsin jalkapalloasiantuntija Jamie Carragher muistuttaa, ettei Arsenalin nykyinen maalivahtitilanne herätä suurta luottamusta.
Mikel Arteta nosti David Rayan joukkueen ykkösvahdiksi syyskuussa, eikä Aaron Ramsdale ole päässyt pelaamaan sen jälkeen kuin pakon edessä.
– Kun puhumme Arsenalin mestaruusmahdollisuuksista, niin sinne on vielä todella pitkä matka, Carragher totesi viitaten mestaruuteen.
– He ovat pelanneet toistaiseksi loistavan kauden, mutta en voi olla miettimättä sitä, miten he aikovat voittaa mestaruuden nykyisillä maalivahdeillaan. David Raya on maalissa tai sitten Aaron Ramsdale otetaan vaihdosta kentälle. Olisin huomattavasti luottavaisempi mestaruuden suhteen, jos maalilla olisi Martínez, Carragher muistutti.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku
- ”Olen täysin valmis siihen” – Ilkay Gündoğan, 34, haluaa pelata vielä pitkään huipulla
- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Arsenal putosi Mestarien liigasta – Arteta: ”Ansaitsimme niin paljon enemmän”
- Antony saattaa jäädä Betisiin – seurapomo: ”Jos pelaaja auttaa meitä…”
- Kevin De Bruyne herättää kiinnostusta Serie A:ssa
- Mason Mountilta häikäisevä suoritus Man Unitedin murskavoitossa – Eurooppa-liigassa luvassa englantilainen finaali
- Nousukarsinnoissa murskavoitto – yksi tilanne käänsi pelin Sheffield Unitedille
- Chelsean pokaali yhden voiton päässä
- Mikel Artetalta kuittailua Liverpoolille: ”Me olisimme voittaneet kaksi mestaruutta”