Jürgen Kloppilta pilkkaa Chelsealle – ”Näin meidän kesken voin sanoa”
Liverpoolin päävalmentaja Jürgen Klopp lienee tyytyväinen, etteivät kaikki siirtosuunnitelmat viime kesänä onnistuneet toivotulla tavalla.
Liverpool alkoi kesällä jo olla pulassa, kun Jordan Henderson ja Fabinho olivat lähteneet eikä korvaajia saatu joukkueeseen. Liverpool oli kiinnostunut sekä Moisés Caicedosta että Roméo Laviasta, mutta Chelsea veti molempien kohdalla pidemmän korren.
Caicedosta Chelsea maksoi peräti 116 ja Laviastakin 62 miljoonaa euroa.
Liverpoolin Anfield Road Stand -katsomonosan laajennuksen avajaistilaisuudessa Klopp tarjoili piikkiä Chelsean suuntaan.
– Kesällä tapahtui kummallisia asioita. Täällä näin meidän kesken voin sanoa, että herranen aika meillä kävi hyvä tuuri, Klopp sanoi tilaisuudessa Daily Mailin mukaan.
– Tietenkään emme tienneet sitä silloin eikä se silloin tuntunut siltä, mutta kyllä, olen todella tyytyväinen, että se saaga päättyi näin.
– Huomasimme, etteivät tietyt pelaajat halua tulla Liverpooliin. Sitten löysimme [Wataru] Endon. Hän on erinomainen pelaaja.
Liverpool maksoi Endosta 20 miljoonaa euroa.
Endo on pelannut tällä kaudella 18 ottelussa 836 minuuttia. Lavia ei ole pelannut loukkaantumisten vuoksi vielä peliäkään ja Caicedo on tahkonnut 17 ottelussa 1210 minuuttia.
LUE MYÖS
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”

- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Bruno Guimaraes turhautui Arsenalin esitykseen – latasi suorat sanat
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä