Yli 115 miljoonan euron hankinta paljasti miksi siirtyi Chelseaan eikä Liverpooliin
Moisés Caicedo siirtyi elokuussa Brightonista Chelseaan peräti 116 miljoonalla eurolla.
Siirtosumma voi kasvaa bonusten myötä yli 130 miljoonaan euroon.
Chelsea oli Caicedon kintereillä koko kesän, mutta loppumetreillä myös Liverpool liittyi mukaan kilpailuun.
Liverpool pääsi Brightonin kanssa sopuun siirtosummasta ja Jürgen Klopp ehti todeta medialle odottavansa pelaajan saapuvan lääkärintarkastukseen. Caicedo ei kuitenkaan missään vaiheessa matkustanut Liverpooliin ja päätti lopulta siirtyä Chelseaan.
Sky Sports haastatteli Caicedoa, joka kertoi tarkemmin kesän tapahtumista.
– Valitsin Chelsean, koska keskustelin heidän kanssaan ensimmäisenä ja siten oli mahdotonta olla valitsematta heitä. He olivat kanssani ja tukivat minua kesällä. Kärsin paljon, koska Brightonista poistuminen oli vaikeaa. Viime hetkellä Liverpool otti yhteyttä, mutta se oli jo liian myöhäistä. Halusin pelata Chelseassa. Ihmiset seuran ympärillä olivat olleet koko ajan tukenani, joten olisi ollut vaikea sanoa ei Chelsealle.
Caicedo, 22, muistuttaa, ettei Chelsea ole mikä tahansa seura.
– Puhumme kuitenkin Chelseasta. Täällä sinun on voitettava jokainen ottelu ja jos niin ei tapahdu, tunnet välittömästi paineen ympärilläsi. Olen ollut täällä vain neljä kuukautta ja kaikki minulle uutta, joten uskon, että kyse on vain ajasta. Se ottaa aikaa, mutta tiedän, mihin kykenen.
Keskikenttäpelaaja on kuulunut tällä kaudella Chelsea-luotsi Mauricio Pochettinon ehdottomiin avainpelaajiin. Chelsea pelaa tosin huonoa kautta ja on Valioliigassa vasta 12. sijalla.
LUE MYÖS: Jürgen Kloppilta pilkkaa Chelsealle – ”Näin meidän kesken voin sanoa”
LUE MYÖS:
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto