Jürgen Klopp hämillään tuloksesta: ”En muista näin dominoivaa esitystä Man Unitedia vastaan”
Liverpoolin manageri Jürgen Klopp sanoo, että hän ei muista joukkueensa dominoineen Manchester Unitedia enemmän kuin sunnuntain 0-0-tasapelissä Anfieldilla.
Kloppin suojatit pitivät palloa 69-prosenttisesti ja rakensivat 28 maalintekoyritystä enemmän kuin United, mutta kumpikin joukkue poistui sunnuntain sarjaottelusta pisteen rikkaampana.
Viime kaudella Liverpool voitti Manchester Unitedin Valioliigassa murskalukemin 7-0, mutta Kloppin mielestä hänen ryhmänsä oli sunnuntaina enemmän niskan päällä kuin tuolloin.
– Näin paljon hyviä asioita, mutta yksi asia, josta en pidä, on tulos. Meidän olisi pitänyt tehdä maali. Meilllä oli mahdollisuuksia ja meillä olisi pitänyt olla enemmän selkeitä paikkoja, kommentoi Klopp Sky Sportsille.
– En muista näin dominoivaa esitystä Man Unitedia vastaan – he olivat enemmän pelissä mukana jopa 7-0 -voitossa.
– Vastustajan on vaikea päästä pois omalta puoliskoltaan, jos me pelaamme näin. Unitedin tapa puolustaa oli puhdas ja intohimoinen.
– Maalin tekeminen muuttaa pelin dynamiikkaa, vastustaja joutuu avaamaan pakkaansa hieman ja ottamaan enemmän riskejä. Mutta mikään ei muuttunut. He laittoivat kaikkensa likoon, ja peli päättyi 0-0.
Liverpool on viikonlopun tulosten jälkeen Valioliigassa toisena ja Manchester United seitsemäntenä.
LUE MYÖS:
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ilo oli ennenaikaista, FIFA veti päätöksensä takaisin
- The Athletic: Arsenalin luottolaituri siirtymässä Turkkiin
- Valioliiga 2:n parhaaksi valittu pelaaja vaihtaa seuraa
- Ipswich Town teki kilpailevan tarjouksen Emersonnista
- Lehti: Aston Villa valmistelee tarjousta Ranskan MM-vahdista kesken kisojen
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
