Chelsean ykkösvahti kärsii polvivammasta – pelasi loukkaantuneena

Chelsean ykkösmaalivahti Robert Sánchez kärsii polvivammasta.
Sánchez joutui jättämään 0-2 -tappioon päättyneen Everton-ottelun kesken viitisen minuuttia ennen täyttä aikaa. Sánchez on ollut sittemmin sivussa joukkueensa kahdesta ottelusta.
Standardin saamien tietojen mukaan Chelsea pelkää Sánchezin olevan sivussa pelikentiltä helmikuulle saakka.
Espanjalaisvahti kävi viime viikolla tarkemmissa tutkimuksissa, mutta tarkka poissaoloaika ei ole edelleenkään selvillä.
Standardin mukaan Sánchez loukkasi polvensa kaksi viikkoa sitten Manchester Unitedia vastaan pelatussa ottelussa, mutta pelasi kipujen kanssa Evertonia vastaan ennen kuin joutui tulemaan vaihtoon 84. minuutilla.
– Kyse on vammasta, joka vie muutaman viikon. En tiedä, puhummeko kahdesta, kolmesta, neljästä, viidestä tai kuudesta viikosta. Menemme päivä kerrallaan ja seuraamme tilannetta. Kuntoutuminen riippuu siitä, miten polvi reagoi. Toivottavasti hän palaa mahdollisimman pian, Mauricio Pochettino totesi.
Chelsea hankki Sánchezin kesällä Brightonista noin 30 miljoonalla eurolla.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Arsenal ja Chelsea tekivät ison pelaajakaupan – siirtosumma voi nousta 60 miljoonaan euroon
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Tottenham kiinnostunut Bournemouth-topparista – hintalappu selvillä
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta

- Liverpool tarjoaa 80 miljoonaa euroa ranskalaishyökkääjästä
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta
- Teddy Sheringham: Marcus Rashford ei ansaitse siirtyä Barcelonaan
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Newcastle kiinnostunut Brentfordin maalitykistä
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla