Fulhamin maalivahti tönäisi pallopoikaa – valmentaja puolusti pelaajaansa
Fulhamin päävalmentaja Marco Silva puolustaa maalivahtiaan Bernd Lenoa, joka tönäisi tiistaina pallopoikaa vierasottelussa Bournemouthia vastaan.
Saksalaistorjuja oli ilmeisesti tyytymätön siihen, kuinka kauan pallopojalla kesti toimittaa peliväline hänelle maalipotkua varten. Leno, 31, kävi hakemassa kuulan pallopojan käsistä ja tönäisi nuorukaista lähtiessään tilanteesta pois.
Bournemouthin kotiyleisö mylvi Lenolle, joka sai kovaa palautetta myös vastustajan pelaajlta.
Erotuomari Tim Robinson ei antanut mitään korttia Lenolle, joka oli jo aiemmin saanut varoituksen. Robinson kävi puhumassa eräälle Bournemouthin järjestyksenvalvojalle ja kyseiselle pallopojalle, joka siirtyi alkuperäiseltä paikaltaan mainosaitojen taakse.
Leno kävi myöhemmin pyytämässä pallopojalta anteeksi, halasi tätä ja elehti myös yleisöä kohti anteeksipyynnön merkiksi.
Silva kertoi, että hän puhui Lenon kanssa välikohtauksesta pelin jälkeen ja sanoi, että reaktio siihen oli liioiteltu.
– Puhuin Berndille siitä. Hän meni puhumaan pallopojalle sen jälkeen, hän on huippuammattilainen. Hän halusi jatkaa peliä nopeasti. En tiedä, oliko ohjeita [annettu pallopojille]. Hän kosketti pallopoikaa eikä tönäissyt häntä. En ole englantilainen ja tiedän eron näiden kahden välillä, sanoi Silva Athleticin mukaan.
– Neljäs tuomari näki, että pallopojat viivyttivät peliä. Me halusimme pelata nopeasti heidän mentyä johtoon.
Bournemouth voitti Fulhamin 3-0.
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
