Granit Xhaka vertasi Mikel Artetaa ja Xabi Alonsoa: ”Hän on hieman erilainen valmentaja”
Granit Xhaka pelasi Mikel Artetan alaisuudessa noin kolmen ja puolen vuoden ajan.
Xhaka jätti Arsenalin kesällä siirryttyään Bayer Leverkuseniin. Keskikenttäpelaaja pelaa hienoa kautta Leverkusenissa, joka johtaa sensaatiomaisesti Bundesliigaa.
PFA haastatteli Xhakaa, joka kertoi Artetan ja Leverkusen-luotsi Xabi Alonson eroavaisuuksista. Xhakan mukaan Arteta pitää loppuun asti kiinni ideoistaan ja pelifilosofiastaan.
– Esimerkiksi Mikelillä on oma filosofiansa, ja sillä mennään loppuun asti. Arteta peluuttaa aina neljän linjaa, eikä koskaan muuta sitä viiden linjaksi. Eikä hän koskaan peluuta 4-4-2 -muotoa kahdella puhtaalla kärjellä. Pelasimme koko ajan 4-3-3:lla. Arteta halusi peluuttaa yhtä kutospaikan pelaajaa ja kahta kasipaikan pelaajaa.
Xhakan mukaan on tärkeää, että valmentajalla on omat ideansa ja taktiikkansa.
– Xabi on hieman erilainen valmentaja. Xabi voi peluuttaa neljän tai viiden linjaa. Hän haluaa aina kaksi kutospaikan pelaajaa, jotka eivät kuitenkaan juokse minne tahansa. Mielestäni valmentajalla on oltava oma filosofiansa, taktiikkansa ja ideansa. Tietenkin voit aina muuttaa muutaman jutun, mutta et koko palettia.
Xhaka pelasi Arsenalissa vuosien saatossa 297 virallista ottelua voittaen muun muassa kahdesti FA Cupin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Arsenalin tiedote: William Saliba ei joudu leikkaukseen – silti poissa pitkään
- The Athletic: Alejandro Garnacho siirtyy Aston Villaan
- The Athletic: Fulham tavoittelee Real Madridin läpimurtohyökkääjää
- Phil Foden jatkaa Manchester Cityssä – pitkä jatkosopimus allekirjoitettu
- Southamptonin valmentajaa vastaan nostettiin syytteet vakoiluskandaalista
- Tottenhamin hyökkääjälupaus siirtyy Mestaruussarjaan
- Liverpoolin pitkäaikaistoipilaat yhä ”kaukana” pelikunnosta
- Manchester United suututti kausikorttilaisensa
- Pep Guardiola neuvottelee Italian maajoukkuepestistä – liitto valmis ”taloudellisiin uhrauksiin”
- Rodri ”tekee kaikkensa” päästäkseen Real Madridiin – siirron tiellä yksi ihminen
- Sky News: Jeff Bezos voi ostaa Valioliigan huippuseuran
- Rodri ”tekee kaikkensa” päästäkseen Real Madridiin – siirron tiellä yksi ihminen
- Andoni Iraola kommentoi Liverpoolin siirtotarpeita: ”Meidän täytyy hankkia pelaajia”
- Liverpoolin pitkäaikaistoipilaat yhä ”kaukana” pelikunnosta
- Tunnettu yrittäjä kiinnostunut ostamaan osuuden Liverpoolista
- Manchester United suututti kausikorttilaisensa
- Supertähden keikka siirtää Community Shieldin pois Wembleyltä
- Ornstein: West Hamin nouseva tähti siirtymässä sittenkin Saudi-Arabiaan
- Pep Guardiola neuvottelee Italian maajoukkuepestistä – liitto valmis ”taloudellisiin uhrauksiin”
- Tottenhamin hyökkääjälupaus siirtyy Mestaruussarjaan