”Luulin urani olevan ohi” – Luton palkitsi Valioliiga-konkarin uudella diilillä
Luton Town on tehnyt ”pitkäaikaisen” sopimuksen laitahyökkääjänsä Andros Townsendin kanssa.
Englannin maajoukkueessakin esiintynyt Townsend, 32, liittyi Lutonin riveihin syksyllä tammikuuhun kestävällä sopimuksella.
Laiturikonkari on kuitenkin tehnyt sarjanousijaan vaikutuksen, ja Luton on päättänyt palkita Townsendin sopimuksella, joka pitää hänet seurassa ”toistaiseksi”.
Towensend on pelannut Lutonissa 11 ottelua, tehnyt yhden maalin ja syöttänyt kaksi.
– Olen tietenkin iloinen – kolme kuukautta sitten luulin urani olevan ohi, kommentoi Townsend Lutonin sivuilla.
– On unelmien täyttymys, että minulle tarjotaan pidempää sopimusta, kun aiemmin kerjäsin ympäri maailmaa, että pääsisin edes testille.
– Tämä on todella on erityinen jalkapalloseura. Uskon, että voimme todella saavuttaa jotain erityistä tällä kaudella. Se on vasta puolivälissä. Meillä on kuusi kuukautta – 19 peliä – aikaa tehdä mahdoton, sanoi Townsend viitaten Valioliigassa säilymiseen.
Ennen siirtoaan Lutoniin Townsend oli ollut yli 1,5 vuotta pelaamatta vakavan polvivamman takia. Hän on aiemmin urallaan edustanut muun muassa Tottenhamia, Newcastlea, Crystal Palacea ja Evertonia.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Roberto De Zerbi: Tottenhamilla on 12 tarpeeksi hyvää pelaajaa
- Liverpool vei kohuteinin saksalaisjättien nenien edestä
- Mestarien liiga 2025–26: Loppuottelu, tulokset, maalipörssi, tv
- Chelsea putosi päätöskierroksella ulos europeleistä – ”Olemme musertuneita”
- Mohamed Salah rikkoi vielä yhden ennätyksen jäähyväisissään
- Valioliiga on uudessa tilanteessa – vastaavaa ei ole tapahtunut 138 vuoteen
- Ottelukeskus: Ottelut, tulokset, sarjataulukko, maalipörssi
- Pep Guardiola piti puheen Manchester Cityn faneille: ”Miksi te rakastatte minua niin paljon?”
- Liverpoolin jättävä Mohamed Salah: ”Itkin tänään enemmän kuin koko elämäni aikana”
- Arsenal teki historiallisen tempun – kukaan muu Valioliigassa ei ole kyennyt samaan
- Päätös nopeasti: Tässä on Pep Guardiolan uusi työ
- Thomas Tuchel yllätti – Arsenalin teinisensaatio mukaan MM-kisaleirille
- Hylkiöhyökkääjä pommitti Hull Cityn Valioliigaan viime hetkien voittomaalilla
- Tottenham-kapteenin ratkaisu herätti kohun – nyt puhuu Roberto de Zerbi
- Sir Alex Ferguson lähetti Pep Guardiolalle viestin
- ”Olen katunut syvästi” – Pep Guardiola myönsi suuren erheen City-uraltaan
- Oho! Pep Guardiola kommentoi avoimesti Manchester Cityn 115 syytettä
- Manchester Citylle surkeita uutisia Espanjasta
- Pep Guardiola antoi arvokkaan vinkin Cityn uudelle managerille
- 19-vuotias topparilupaus Arsenalin kiikarissa – MM-kisapaikka on itsestä kiinni
