Sky: Bayern München haluaa Tottenhamin topparin – pääsi pelaajan kanssa yhteisymmärrykseen siirrosta
Eric Dier on jäänyt kuluvalla kaudella olemattomalle vastuulle Tottenhamissa.
Dier, 29, on pelannut neljässä sarjaottelussa yhteensä alle 200 minuuttia. Ange Postecoglou on nimennyt Dierin vain kertaalleen avauskokoonpanoonsa Valioliigassa, ja näyttää selvältä, ettei toppari kuulu valmentajan suunnitelmiin.
Tottenhamissa vajaan kymmenen vuoden ajan pelanneen Dierin nykyinen sopimus seuran kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen.
Sky Deutschlandin saamien tietojen mukaan Dier on päässyt Bayern Münchenin kanssa alustavaan yhteisymmärrykseen sopimuksesta. Bayern-luotsi Thomas Tuchel haluaa uuden topparin joukkueeseensa tammikuun siirtoikkunassa, ja Dier on jo näyttänyt vihreää valoa siirrolle.
Skyn mukaan Bayern oli kiinnostunut Dierista jo viime kesänä, mutta tuolloin siirto ei toteutunut.
Fabrizio Romanon mukaan Tottenham on valmis päästämään Dierin lähtemään välittömästi, kun seura on hankkinut uuden topparin. Bayernin tapaan myös Tottenhamin on määrä vahvistaa puolustustaan tammikuun siirtoikkunassa.
LUE MYÖS: Luottopelaajasta penkkimieheksi – Tottenham-luotsi kommentoi Eric Dierin tilannetta
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen

- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin