Liverpoolin huippulupaus joutuu odottamaan saumaansa – vanha pelikielto palasi kummittelemaan
Liverpoolin laitapuolustaja Owen Beck ei pääsekään pelaamaan vielä tänä viikonloppuna Arsenalia vastaan, koska hän kärsii pelikieltoa, kertoo Athletic.
Beckin, 21, oli määrä viettää tämä kausi lainalla skotlantilaisessa Dundee FC:ssä, mutta hänet kutsuttiin tämän kuun alussa takaisin Anfieldille, koska Liverpoolin vasemmat laitapakit Andy Robertson ja Kostas Tsimikas ovat kummatkin loukkaantuneena.
Monet odottivat, että kehuttu huippulupaus olisi päässyt kentälle sunnuntaina FA Cupin kolmannella kierroksella Arsenalin vieraana. Beck kärsii kuitenkin pelikieltoa, jonka hän sai viime heinäkuussa Skotlannin liigacupissa.
Nuorukainen otti lohkovaiheessa kaksi varoitusta, mutta Dundee FC ei päässyt jatkoon, joten hän ei voinut kärsiä pelikieltoaan Skotlannin liigacupissa. Englannin jalkapalloliitto (FA) on vahvistanut, että walesilaispakin panna on yhä suorittamatta, joten Beck ei pysty pelaamaan vielä Arsenalia vastaan.
Beck pelasi Dundee FC:ssä 20 ottelua, joissa hän teki yhteensä kaksi maalia ja syötti toiset kaksi. Onnistunut lainapesti toi hänelle myös uran ensimmäisen kutsun Walesin A-maajoukkueeseen.
LUE MYÖS:
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”