Tottenhamin avainpelaaja viimein pelikunnossa: ”Oli turhauttavaa katsoa otteluita katsomosta”
Micky van de Ven siirtyi elokuussa Wolfsburgista Tottenhamiin noin 40 miljoonalla eurolla.
Toppari pelasi loistavan alkukauden Tottenhamin takalinjoilla, mutta sai takareisivamman lokakuun alussa. Van de Ven oli lopulta noin kymmenen viikkoa sivussa joukkueen vahvuudesta.
Hollantilaistoppari palasi joukkueen pariin viime viikolla istuttuaan penkillä Burnley-ottelussa.
Tottenham on kärsinyt kuluvalla kaudella hyvin merkittävistä loukkaantumisongelmista, eikä joukkueen päävalmentaja Ange Postecoglou todennäköisesti voi ajaa van de Veniä rauhassa sisään loukkaantumisen jälkeen.
Postecogloun uskotaan nimeävän van de Venin avauskokoonpanoonsa sunnuntaina, kun Tottenham kohtaa vieraskentällä Manchester Unitedin.
Van de Ven iloitsi päästyään takaisin pelikuntoon.
– Olen todella iloinen palattuani joukkueen mukaan. Pelaamme tällä viikolla suuren ottelun, joten toivottavasti saan silloin peliminuutteja. Tunnen olevani pelikunnossa. En kärsi enää kivuista, joten koen olevani valmis. Olin kymmenen viikkoa sivussa. Oli turhauttavaa joutua katsomaan otteluita katsomosta, van de Ven totesi Tottenhamin verkkosivuilla.
– Nyt on hyvä aika sille, että pelaajat palaavat pelikuntoon, sillä kauden jälkimmäinen puolisko on tärkeä. Toivottavasti kaikki pysyvät kunnossa ja sitten katsotaan, mitä tapahtuu.
Viaplay näyttää Valioliigan ottelut.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Liverpool teki päätöksen Alissonin tulevaisuudesta