Anthony Martialin agentti kumosi huhut: ”Ei pidä missään nimessä paikkaansa”
Anthony Martial on jäänyt kuluvalla kaudella pienelle vastuulle Erik ten Hagin alaisuudessa Manchester Unitedissa.
Martial, 28, on pelannut kaikki kilpailut mukaan luettuna 19 ottelussa yhteensä 629 minuuttia. Martial on viimeistellyt toistaiseksi kaksi maalia ja antanut kaksi maalisyöttöä.
Martial on ollut noin kuukauden ajan sivussa Manchester Unitedin vahvuudesta.
Martial oli aluksi sairaana, mutta sittemmin hyökkääjä on harjoitellut yksinään edustusjoukkueen ulkopuolella. Englantilaismedian mukaan Manchester United olisi siirtänyt Martialin harjoittelemaan yksinään siihen asti, kunnes hyökkääjä löytää itselleen uuden työnantajan.
Hyökkääjän agentti Philippe Lamboley kumosi huhut Sky Sportsin haastattelussa.
– Se, mitä hänestä on sanottu ei pidä missään nimessä paikkaansa. Martialia ei siirretty sivuun joukkueesta, eikä hänellä ole ongelmia ten Hagin kanssa. Martial on pelannut Manchester Unitedissa yhdeksän vuoden ajan ja jos hän ei olisi huippuammattilainen, ei hän olisi pelannut seurassa näin pitkään.
– Martialin on käytävä pienessä etureisioperaatiossa, joka olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten. Martial ei ole saanut itsestään kaikkea irti sen vuoksi, joten hän käy nyt leikkauksessa.
Martialin sopimus Manchester Unitedin kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen. Kärjen odotetaan vaihtavan maisemaa vapaana agenttina kesällä.
LUE MYÖS
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä