Fani pääsi kesken ottelun tuomariksi FA Cupissa: ”Olin vain harmissani, etten voinut juhlia maaliamme”
Wolverhamptonin kannattaja Ross Bennett pääsi tiistaina tuuraamaan tuomaria FA Cupin ottelussa Brentfordia vastaan, kun yksi heistä joutui jättämään pelin kesken.
Poikansa kanssa peliä seuraamassa ollut Bennett tarjoutui auttamaan, kun yksi tuomareista loukkaantui, eikä pystynyt hoitamaan tehtäviään jatkoajalla.
Bennett oli aiemmin tuomaroinut vain junioreiden peleissä. Hänelle pidettiin pikakurssi vaihtotaulun käyttämisestä, ja Bennett otti neljännen tuomarin työt vastuulleen.
– Ajattelin vain, että millä todennäköisyydellä tällaista tapahtuu enää ikinä, kommentoi Bennet BBC:n mukaan.
Bennett sanoi pysyneensä ammattimaisena koko ottelun ajan, vaikka hänen poikansa huuteli hänelle katsomosta ja Brentfordin henkilökunta pommitti häntä kysymyksillä.
Wolvesia kannattavalla tuomarilla oli vaikeuksia pitää intonsa kurissa, kun Matheus Cunha ratkaisi pilkkuosumallaan 3-2-voiton kotijoukkueelle. Seuraavalla kierroksella Wolves kohtaa derbyvastustajansa West Bromwichin.
– Olin vain harmissani, etten voinut juhlia maaliamme. Minun oli pysyttävä neutraalina.
– Sisimmässäni huusin ajatellen, että ”lähden Hawthornsille alle kahden viikon päästä”. Ajattelin, että olen ainoa Wolvesin kannattaja täällä, joka ei juhli.
Bennett hyväksyi pelin jälkeen kutsun tulla tuomarien huoneeseen, vaikka hänellä oli seuraavana aamuna töitä puoli viideltä.
– Tämä oli ainutkertainen juttu, eikä se toistu koskaan.
– Toivottavasti alkuperäinen [tuomari] on kunnossa. Se ei vieläkään tunnu todelliselta, että se tapahtui.
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Arsenalin 16-vuotias teinisensaatio saa rajatonta ylistystä: ”Kuin Messi”
- Pep Guardiola: ”Se ei ole ohi”
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Man City jäi tasapeliin – toteutuuko Pep Guardiolan ennustus?
- Liverpool teki päätöksen Alissonin tulevaisuudesta
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Pep Guardiola: Mestaruustaistelu ohi, jos Manchester City menettää pisteitä
- Sir Jim Ratcliffe: Michael Carrick tekee ”erinomaista työtä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana