Lehti: Liverpoolilla ei ole korvaajaa valmiina Jürgen Kloppille – toinen nimitys tapahtunee ensin
Liverpoolilla ei ole korvaajaa valmiina managerilleen Jürgen Kloppille, kertoo Telegraph.
Klopp, 56, ja Liverpool kertoivat perjantaina, että saksalaismanageri jättää seuran kuluvan kauden jälkeen oltuaan yhdeksän vuotta Anfieldilla.
Uutinen tuli jalkapalloa seuraavalle maailmalle yllätyksenä, mutta Klopp sanoi kertoneensa Liverpoolille päätöksestään jo marraskuussa. Saksalaisluotsi kertoi avoimesti Liverpoolin tiedotteessa, että hänen jaksamisensa alkaa olla koetuksella näin monen vuoden jälkeen.
Telegraphin mukaan Liverpool etsii todennäköisesti ensin uuden urheilutoimenjohtajan ennen kuin se nimittää seuraajan Kloppille.
Klopp ei ole ainoa lähitulevaisuuden lähtijä Liverpoolissa, sillä myös kolme hänen apuvalmentajaansa jättää seuran kuluvan kauden jälkeen. Lisäksi Liverpoolin urheilutoimenjohtaja Jörg Schmadtke jättää tehtävänsä jo tammikuun siirtoikkunan jälkeen.
Useat lähteet ovat jo huhunneet Bayer Leverkusenin Xabi Alonsoa Liverpoolin seuraavaksi manageriksi. Espanjalaisluotsi on Liverpoolin ex-pelaaja, joka pelasi Anfieldilla vuosina 2004-2009.
Alonso sanoi perjantaina, että hän viihtyy nykyisessä pestissään, eikä ole miettinyt tulevaisuuttaan.
Telegraphin mukaan Alonson odotetaan olevan vahva ehdokas Kloppin korvaajaksi, mutta Liverpoolissa tiedetään, että hänen pestaamisensa ei olisi helppo rasti.
Myös Alonson joukkue taistelee tällä kaudella pokaaleista, eikä Liverpoolin seurajohto halua suututtaa Leverkusenia tai muiden manageriehdokkaiden seuroja lähestymällä valmentajia huonolla hetkellä. Liverpool ei muutenkaan oleta, että Alonso ja Leverkusen lähtisivät helposti eri teille.
LUE MYÖS!
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”