Thomas Frank: Ivan Toney jättämässä Brentfordin kesällä
Ivan Toney palasi pelikentille muutama viikko sitten.
Toney kärsi Englannin jalkapalloliitolta saamansa kahdeksan kuukauden pelikiellon rikottuaan pelaajille asetettuja vedonlyöntisääntöjä.
Brentford-hyökkääjä on palannut pelikentille tehokkaasti. Kolmeen sarjaotteluun on syntynyt kaksi maalia. Toney viimeisteli viime kaudella komeat 20 maalia Valioliigassa.
Englannin A-maajoukkueessakin esiintynyt Toney ehti olla pelikieltonsakin aikana siirtohuhujen kohteena. Tiettävästi ainakin Arsenal oli pitkään Toneyn kintereillä.
Brentfordin päävalmentaja Thomas Frank paljasti Tipsbladetin haastattelussa, ettei seura saanut lopulta ainuttakaan tarjousta Toneysta tammikuun siirtoikkunassa. Frankin mukaan Toney vaihtanee kuitenkin maisemaa kesällä.
– On varsin selvää, että Toney todennäköisesti myydään kesällä. Parhaan pelaajasi myyminen voi olla kallista, mutta toisaalta tiedämme, että kesällä hänellä on enää vuosi sopimustaan jäljellä. Tiedämme, mikä Toneyn arvo on. Mielestäni maailmassa ei ole juurikaan Toneyta parempia hyökkääjiä. Toney on todella hyvä hyökkääjä, ja hän on parhaassa peli-iässä.
– Henkilökohtaisesti valmentajan näkökulmasta haluaisin pitää Toneyn joukkueessani, mutta toisaalta jossain vaiheessa olisi hienoa nähdä hänet huippuseurassa. Tänä talvena emme saaneet hänestä ainuttakaan tarjousta, mutta olisin yllättynyt, jos monet seurat eivät olisi hänen kintereillään.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Virallista: Aaron Ramsey lopettaa pelaajauransa
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Virallista: Harry Maguire jatkaa Manchester Unitedissa
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä