Manchester Cityllä korvaaja mielessä tähtipelaajalleen
Manchester City on yhä kiinnostunut West Hamin keskikenttäpelaajasta Lucas Paquetásta, kertoo Telegraph.
City oli Paquetán, 26, perässä jo viime kesänä, mutta tuolloin neuvottelut menivät jäihin, kun kävi ilmi, että hän on vedonlyöntitutkinnan kohteena.
Tutkinnan uskotaan johtuvan Brasiliassa asetetuista vedoista, ja tilanne on tiettävästi yhä auki. Uutisoimme syksyllä, että Paquetá on tiettävästi ”järkyttynyt” tilanteesta ja sanonut, ettei ole itse lyönyt vetoja.
West Hamin brassitaituri on saanut jatkaa pelaamista tutkinnan ollessa käynnissä, mutta Paquetá on ollut jo kuukauden päivät sivussa pohjevamman takia.
Telegraphin mukaan Cityn kiinnostus Paquetáa kohtaa saattaa riippua siitä, lähteekö Bernardo Silva Manchesterista tämän kauden jälkeen.
Silvalla 29, on vielä kaksi vuotta sopimusta jäljellä, mutta hän on lehtitietojen mukaan Barcelonan, Paris Saint-Germainin ja saudiseurojen kiikarissa. Lisäksi portugalilaistähti on useasti puhunut siitä, että haluaisi palata jossain vaiheessa uraansa Benficaan.
Manchester City ei tunnetusti pidättele lähtöhaluisia pelaajia riveissään, joten tilanne on pitkälti Silvasta kiinni. Halvalla Cityn ei kuitenkaan tarvitse hänestä luopua.
Sama koskee myös Paquetáa ja West Hamia, sillä hänen sopimuksensa on voimassa kesään 2027 saakka ja sisältää jatko-option yhdestä lisävuodesta. Viime kesänä Hammers halusi hänestä yli 90 miljoonaa euroa.
Paquetá siirtyi West Hamiin toissa kesänä Lyonista lähes 43 miljoonalla eurolla.
LUE MYÖS!
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Bruno Guimaraes turhautui Arsenalin esitykseen – latasi suorat sanat
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”