Crystal Palace palkitsi viime kauden parhaan pelaajansa uudella diilillä
Crystal Palacen keskikenttäpelaaja Cheick Doucouré on solminut kesään 2029 ulottuvan jatkosopimuksen. Hänen vanha diilinsä olisi päättynyt kaksi vuotta aiemmin.
Doucouré, 24, siirtyi Palaceen toissa vuonna Lensistä reilun 30 miljoonan euron kaupassa.
Malin maajoukkuepelaaja teki suuren vaikutuksen debyyttikaudellaan Valioliigassa, ja hänet valittiin Palacen parhaaksi pelaajaksi. Lehtitietojen mukaan Doucouré oli viime kesänä Liverpoolin kiikarissa Jordan Hendersonin ja Fabinhon lähdettyä Anfieldilta.
Doucouré jäi Palaceen, mutta hänen kuluva kautensa päättyi ikävään akillesjännävammaan marraskuussa. Seura on joka tapauksessa päättänyt palkita malilaisen uudella sopimuksella.
– Olen todella iloinen, että voin sitoutua Crystal Palaceen – olen nauttinut jo nyt niin paljon ajastani täällä, kommentoi Doucouré seuran sivuilla.
– Meillä on täällä mahtava ryhmä, ja odotan innolla, että pääsen mahdollisimman nopeasti takaisin kentälle pelaamaan tämän fantastisen seuran kannattajien edessä.
LUE MYÖS!
Leijonille MM-kultaa 50.00 jättikertoimella!!
- Päättyykö Leijonakuninkaan viimeinen matka torijuhliin?
- Pelaa Suomen MM-kultaa hurjalla 50.00 jättikertoimella
- Tarjous voimassa 22.5. asti, toimi siis nopeasti!
- Ange Postecoglou ei säästellyt sanojaan: ”Tottenhamin perustukset ovat todella hauraita”
- Manchester City kiinni Valioliigan mestaruudessa – Pep Guardiola odottaa vaikeaa viikonloppua
- Manchester City nousi Valioliigan kärkipaikalle Erling Haalandin johdolla – voiton hintana kaksi valtavaa takaiskua
- Brighton vahvisti tärkeät jatkosopimukset
- Gary Neville myönsi olleensa väärässä tästä Arsenalin tähdestä – ”En ollut varma, mitä hän on”
- Erik ten Hag: Manchester United -tähti palaa viimein kokoonpanoon
- Newcastle-tähtien pelaaminen Manchester Unitedia vastaan epävarmaa
- AC Milan kiinnostunut Tottenhamin puolustajasta
- Pep Guardiola: Manchester City pakkovoiton edessä: ”Muuten emme voita mestaruutta”
- Virallista: Raphaël Varane jättää Manchester Unitedin
- Liverpool romahti Jürgen Kloppin toiseksi viimeisessä ottelussa
- Lähde: Kevin De Bruyne saamassa houkuttavan tarjouksen Euroopan ulkopuolelta
- Brightonin tähtipelaaja jättää seuran – ”Olen ollut itsekäs koko urani ajan”
- Michael Owen: Arsenalin on voitettava mestaruus – seuraavan mahdollisuuden saamisessa voi mennä pitkään
- Virallista: Raphaël Varane jättää Manchester Unitedin
- Bayern yritti kaapata Valioliiga-valmentajan – tuloksena rukkaset
- Ange Postecoglou toivoo Tottenhamin kannattajien valitsevan puolensa kimurantissa tilanteessa – ”Älkää vaan sanoko”
- Telegraph: Manchester United kiinnostunut Thomas Frankista
- Telegraph: Saudiarabialaisseurat Casemiron ja Bruno Fernandesin kintereillä
- Rio Ferdinand ei ymmärrä Erik ten Hagin ratkaisua: ”Näyttää joukkueelta, jota ei valmenneta”