Mattéo Guendouzi oli kirjoilla Arsenalissa vuodet 2018-22.

Keskikenttäpelaaja pelasi ensimmäiset kaksi kautta Arsenalissa, ja vietti sittemmin kaksi jälkimmäistä kautta lainalla Hertha Berlinissä ja Marseillessa.

Guendouzi sai mukavasti peliaikaa Arsenalissa, vaikka rooli putosi huomattavasti sen jälkeen, kun seura palkkasi Mikel Artetan edustusjoukkueen päävalmentajaksi.

Guendouzin viimeiseksi otteluksi Arsenalin paidassa jäi kamppailu Brightonia vastaan koronatauon jälkeen. 

Guendouzi menetti malttinsa kesken ottelun ja tarttui Brightonin Neal Maupayta kaulasta. Keskikenttäpelaaja selvisi kuin ihmeen kaupalla ilman varoitusta, mutta välikohtauksen jälkeen Guendouzi ei enää mahtunut Artetan miehistöön.

The Athletic haastatteli nykyään Laziota edustavaa Guendouzia, joka kertoi mielipiteensä ajastaan Arsenalissa.

– En kadu sitä, mitä tein Arsenalissa. Olin 19-vuotias ja lopulta pelasin siellä kahden vuoden aikana 85 ottelussa. Puhumme suuresta määrästä otteluita Arsenalin kaltaisessa seurassa. Kentällä voi tapahtua monia erilaisia asioita, ja joskus vastustajat sanovat jotain, mistä et pidä. Siksi minulla oli jonkinlaisia ongelmia Brighton-ottelussa, Guendouzi totesi.

– Yritin antaa kaikkeni Arsenalille. Ensimmäisellä kaudellani sijoituimme viidenneksi, ja jäimme vain pisteen päähän Mestarien liigaan oikeuttavasta paikasta. Lisäksi hävisimme Eurooppa-liigan finaalin.

– Viidenneksi sijoittuminen Valioliigassa kuin toiseksi tai kolmanneksi sijoittuminen muissa sarjoissa. Englannissa jalkapallo on todella kilpailullista. Myös häntäpään joukkueiden osalta. Olen todella tyytyväinen siihen, miten suoriuduin siellä.

LUE MYÖS