Liverpool on nimittämässä uuden urheilutoimenjohtajan
Liverpool on nimittämässä Richard Hughesin uudeksi urheilutoimenjohtajakseen, kertoo Athletic. Nimitys saatetaan julkistaa jo tänään, keskiviikkona.
Hughes, 44, on siirtymässä Liverpooliin Bournemouthista, jossa hän on toiminut kymmenen vuotta teknisen johtajan roolissa.
Liverpoolin edellinen urheilutoimenjohtaja Jörg Schmadtke pestattiin seuraan kesällä 2023, mutta hän jätti tehtävänsä sovitusti jo tämän talven siirtoikkunan päätyttyä.
Anfieldilla on meneillään merkittävä siirtymävaihe, sillä joukkueen pitkäaikainen manageri Jürgen Klopp jättää seuran kuluvan kauden jälkeen. Lehtitietojen mukaan Liverpoolin suunnitelma oli aina se, että seura nimittää ensin uuden urheilutoimenjohtajan ja vasta sitten seuraavan päävalmentajansa.
Alun perin Liverpool tavoitteli urheilutoimenjohtajakseen Michael Edwardsia, joka hoiti kyseistä pestiä menestyksekkäästi jo vuosina 2016-2022. Edwards, 44, halusi kuitenkin isomman roolin, ja lopulta hänet pestattiin Liverpoolin omistavan Fenway Sports Groupin jalkapallopuolen toimitusjohtajaksi.
Athleticin mukaan Edwardsin mukana olo oli edellytys sille, että Hughes siirtyy Liverpooliin. Hughes ilmoitti Bournemouthille lähdöstään jo jonkin aikaa sitten, ja hän kuunteli useita tarjouksia tammikuun siirtoikkunan päätyttyä, mutta on nyt valinnut Liverpoolin.
Bournemouthissa Hughes tunnetaan datavetoisena johtajana, joka on ollut tuomassa Dominic Solanken, Nathan Akén ja Aaron Ramsdalen kaltaisia nimiä seuraan. Hänellä oli iso rooli myös siinä, että Bournemouth pestasi Andoni Iraolan päävalmentajakseen.
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt tuli kova lausunto: Arsenalin ja Manchester Cityn jättiottelussa tapahtui iso tuomarivirhe
- ESPN: Tämä on Manchester Unitedin suunnitelma valmentajamarkkinoilla
- Arne Slot: Mohamed Salah ei pelaa viikonlopun huippuottelussa
- Di Marzio: Arsenal-hyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Jürgen Klopp povaa Florian Wirtzistä MM-kisojen tähteä
- Fantasy Premier League: GW 35 – tässä parhaat pelaajat kauden loppusuoralle
- Jesse Lingard kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin valmentajatilanteesta
- Caoimhin Kelleher: Diogo Jotan kuolema vaikuttanut Liverpoolin peliesityksiin
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- Hämmentäviä hetkiä Eurooppa-liigan välierässä – erikoinen rangaistuspotku englantilaisten kohtaamisessa
- BBC: Valioliiga-seura haluaa Craig Bellamyn päävalmentajakseen
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Caoimhin Kelleher: Diogo Jotan kuolema vaikuttanut Liverpoolin peliesityksiin
- Mauricio Pochettino otti kantaa Tottenhamin kriisiin: ”Todella surullista”
- Manchester United julkaisi tärkeän pelaajasopimuksen
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Jesse Lingard kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin valmentajatilanteesta
- Telegraph: Manchester United kiinnostunut Andoni Iraolasta