Englannin jalkapalloliitto (FA) syyttää Newcastlen keskikenttäpelaajaa Sandro Tonalia vedonlyöntisääntöjen rikkomisesta.

Tonali, 23, kärsii parhaillaan kymmenen kuukauden pelikieltoa, jonka Italian jalkapalloliitto (FIGC) määräsi hänelle viime lokakuussa vedonlyöntisääntöjen rikkomisesta.

Italiassa selvisi, että Tonali oli lyönyt vetoa edustamiensa Brescian ja AC Milanin otteluista. Kansainvälinen jalkapalloliitto (FIFA) laajensi hänen rangaistuksensa maailmanlaajuiseksi.

FA väittää Tonalin rikkoneen sääntöjä lyömällä 50 kertaa vetoa otteluista 12. elokuuta ja 12. lokakuuta 2023 välisenä aikana. Tuolloin hän oli jo saapunut Englantiin, sillä Tonali siirtyi Newcastleen viime heinäkuussa AC Milanista 64 miljoonalla eurolla.

Tonalilla on huhtikuun viidenteen päivään saakka aikaa vastata FA:n syytteeseen.

Hänen nykyinen pelikieltonsa jatkuu elokuuhun saakka, joten Tonali ei pysty pelaamaan myöskään kesän EM-kisoissa. Tonali ehti pelata vain 12 ottelua Newcastlen kanssa ennen kuin hänen pelikieltonsa astui voimaan.

Linkki twiittiin.

LUE MYÖS!