Fantasy Premier League: Peliviikko 30 – kohti kauden loppusuoraa
Valioliiga palaa maajoukkuetauolta peliviikolle 30. Tässä tekstissä käsitellään peliviikkoa 29, tuplapeliviikkoa peliviikolla 34, joukkueiden luottopelaajia, loppukauden kalenteria, kapteeniutta, toimituksen joukkuetta ja sen pärjäämistä.
Peliviikko 29
Fulham voitti Tottenhamin 3-0, kun Rodrigo Muniz keräsi ottelusta tehot 2+0. Aston Villa ja West Ham päätyivät 1-1-pistejakoon. Burnley voitti Brentfordin 2-1, kun Sergio Reguilón otti punaisen kortin kahdeksannella peliminuutilla.
Tuplapeliviikko 34
Liverpoolin ja Wolvesin tappioiden myötä peliviikolla 34 nähdään enemmän otteluja kuin aiemmin odotettiin. Liverpoolin otteluohjelma ennen peliviikkoa 34 on erinomainen, ja lisäksi joukkue pelaa kaksi ottelua kyseisenä peliviikkona.
Kuntoutunut Mohamed Salah näyttää yhä tärkeämmältä palaselta managerien joukkueeseen. Myös Arsenal pelaa kaksi ottelua peliviikolla 34, ja Bukayo Saka sekä puolustaja Arsenalista näyttävät välttämättömyydeltä, mikäli pelaajat eivät ole joukkueessa entuudestaan.
Joukkueiden luottopelaajat
Kun Valioliigaa on pelattu 29 peliviikkoa, on hyvä selvittää, keihin pelaajiin joukkueet ja managerit luottavat maalinteossa eniten. Alla näkyvä taulukko kertoo pelaajien pisteodottaman joukkueen sisällä peliviikolle 29 asti.
Alexander Isak näyttää yhä houkuttelevammalta vaihtoehdolta Newcastlen erinomaisen loppuohjelman myötä. Liverpoolista parhaat valinnat ovat Salahin lisäksi Darwin Núñez sekä Luis Díaz.
Loppukauden kalenteri
Kun suurin osa otteluista on jo takana, ja loppukauden otteluohjelma alkaa asettua uomiinsa, on hyvä tarkastella loppukauden kalenteria ja sitä, milloin mikäkin joukkue pelaa suosiollisia otteluja.
Newcastle näyttää loppukauden osalta erinomaiselta. Jamaal Lascelles tulee olemaan suosittu valinta Sven Botmanin loukkaantumisen myötä. Anthony Gordon on edelleen paras valinta Newcastlesta, mutta keskikentälle on tällä hetkellä useita hyviä vaihtoehtoja. Manchester Cityn otteluohjelma on niin ikään erinomainen peliviikosta 32 lähtien, mutta Pep Guardiolan pelaajaruletti voi olla liian riskialtista managereille.
Kapteeni
Manchester Cityn ja Arsenalin kohdatessa toisensa peliviikon korkeimman pisteodottaman, 7,8, saa Tottenhamin Son Heung-min. Tottenham pelaa kotonaan Lutonia vastaan, ja kotijoukkueen odotetaan palaavan voittojen tielle 3-0-tappion jälkeen.
Toinen vaihtoehto on Salah, jonka pisteodottama, 7,2, on peliviikon toiseksi suurin. Liverpool kohtaa tällä kaudella ailahdelleen Brightonin, ja mestaruusjahdissa olevan Liverpoolin odotetaan tekevän maaleja Anfieldilla.
Joukkueen pärjääminen
Toimituksen joukkue kerää punaisen nuolen mollivoittoisesta peliviikosta 29. Toimituksen joukkue keräsi 15 pistettä keskiarvon ollessa 12 pistettä.
Toimituksen joukkue
Toimituksen joukkue lähtee peliviikolle 30 yllä näkyvällä kokoonpanolla. Joukkueen yksi ilmainen vaihtotapahtuma on käytetty, kun Pascal Gross tekee tilaa Cole Palmerille. Kapteeninnauhan saa käteensä Son.
Joukkue lähestyy Wildcard-pelimerkin käyttöä, sillä Salahin hankkiminen ja joukkueen valmistaminen loppukauteen näyttää liian haastavalta ja pitkäaikaiselta tehtävältä ilman pelimerkin käyttämistä.
Iisakki Lehtonen
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Romano: Tässä on Manchester Cityn uusi päävalmentaja
- Mikel Arteta tarttui mikrofoniin Burnley-ottelun jälkeen – latasi suoran toiveen faneille
- VAR tuomitsi rajun tilanteen Arsenalin eduksi – ”Tuomari teki virheen”
- Athletic: Chelsean väliaikaisluotsi jää Xabi Alonson valmennustiimiin
- Nyt se on varmaa: Pep Guardiola jättää Manchester Cityn – mahdollinen korvaaja selvillä
- Carlo Ancelotti jätti Valioliiga-tähden ulos Brasilian MM-ryhmästä – pelaajalta suora vastaus
- Arsenal teki tarvittavan – nihkeä voitto putoajajoukkueesta
- DM: Brentfordilla on selvät sävelet saksalaissensaation suhteen
- Brittimedia: Pep Guardiola jättää Manchester Cityn!
- Kisa aikaa vastaan – Arsenalin finaalivastustajan supertähti loukkaantui
- Brittimedia: Pep Guardiola jättää Manchester Cityn!
- Arsenal teki tarvittavan – nihkeä voitto putoajajoukkueesta
- DM: Brentfordilla on selvät sävelet saksalaissensaation suhteen
- Liverpoolin tähtäimessä oleva superlupaus teki yllättävän valinnan
- Kisa aikaa vastaan – Arsenalin finaalivastustajan supertähti loukkaantui
- Roy Keane ei ole vakuuttunut Manchester Unitedin päätöksestä
- Wayne Rooney ei ymmärtänyt Mohamed Salah’n ulostuloa: ”Jos olisin Arne Slot…”
- Jamie Carragher kertoi mikä Liverpoolin pelaamisessa mättää
- Katastrofaalinen tulos West Hamille – Tottenham voi nyt varmistaa säilymisen
- Mitta täysi – ex-pelaaja vaatii potkuja Arne Slotille: ”Vähemmästäkin on erotettu”