Man City ja Arsenal nyhjäsivät – Liverpool yksin kärkipaikalle
Manchester City ja Arsenal eivät löytäneet tehojaan sunnuntain Valioliigan kärkikamppailussa. Mestarikandidaatit joutuivat tyytymään Etihadilla maalittomiin lukemiin.
City menetti myös avauspuoliskolla puolustajansa Nathan Aken sairaslistalle. Toppari vaihdettiin kentältä 27. minuutilla.
City piti valtaosan ottelusta yli 70-prosenttisesti pallonhallinnan. Molempien joukkueiden varovainen lähestyminen tuotti kuitenkin ensimmäisen 70 minuutin aikana kummallekin vain yhden laukauksen maalia kohti.
City alkoi hakemaan hanakammin avausmaalia viimeisellä vartilla. 84. minuutilla isäntien johto-osuma oli lähellä, kun Josko Gvardiol ohjasi puskunsa vasemmalle tolpalle Erling Haalandille. Norjalaistähti ei kuitenkaan saanut osumaa lainkaan palloon ja tilanne meni puihin.
Pian seuraavassa tilanteessa Leandro Trossard pääsi irtaantumaan Arsenalilla vastaiskuun, mutta Stefan Ortega torjui Cityn maalilla kohti tulleen laukauksen.
Etihadin maalittoman tasatuloksen myötä Liverpool on yksin Valioliigan kärkipaikalla kahden pisteen erolla Arsenaliin. City on kolmantena kolme pistettä sarjakärkeä perässä.
LUE MYÖS!
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen