Joe Kinnear on kuollut

Tottenhamin entinen puolustaja Joe Kinnear on menehtynyt 77 vuoden iässä, kertoo BBC.
– Joe menehtyi rauhallisesti tänään iltapäivällä perheensä ympäröimänä, kertoi Kinnearin perhe sunnuntaina tiedotteessa.
Kinnearilla todettiin dementia vuonna 2015.
Irlannin maajoukkueessa pelannut Kinnear aloitti ammattilaisuransa Tottenhamissa, jota hän edusti kymmenen vuoden aikana 258 ottelussa. Hän voitti Spursin kanssa kertaalleen FA Cupin sekä UEFA Cupin ja kahdesti liigacupin. Vuonna 1975 Kinnear siirtyi Brightoniin, mutta lopetti uransa vain kauden jälkeen polvivamman takia.
Valmennusuransa Kinnear aloitti Aasiassa, jossa hän luotsasi lyhyesti muun muassa Intian ja Nepalin maajoukkueissa. Englannin kentillä hänet muistetaan Doncaster Roversin, Wimbledonin, Lutonin, Nottingham Forestin ja Newcastlen peräsimestä.
Liigamanagerien yhdistys valitsi Kinnearin kauden parhaaksi valmentajaksi vuonna 1994, kun hän oli johdattanut Wimbledonin Valioliigassa kuudenneksi. Hän toimi Wimbledonin käskyttäjänä yli seitsemän vuotta, mutta jätti tehtävänsä maaliskuussa 1999 saatuaan sydänkohtauksen.
Kinnearin viimeinen valmennuspesti oli lyhyt ja tapahtumarikas jakso Newcastlessa kaudella 2008-09. Hän otti väliaikaisen vetovastuun Harakoista, kun Kevin Keegan oli lähtenyt seurasta ovet paukkuen.
Ensimmäisessä lehdistötilaisuudessaan Kinnear kutsui erästä journalistia ”kusipääksi” ja kiroili yhteensä yli 50 kertaa. Newcastlen lehdistöpäällikkö yritti estää paikalla olleita toimittajia kirjoittamasta valmentajan vuodatuksesta, mutta Kinnear itse sanoi, että median edustajat voivat tehdä mitä haluavat. Tapauksen jälkeen Kinnear sai lempinimen JFK, joka tuli sanoista ”John Fucking Kinnear”.
Kinnear joutui jättämään pestinsä Newcastlessa vain 18 pelin jälkeen sydänvaivojen takia. Hän palasi seuraan myöhemmin urheilujohtajaksi, mutta erosti tehtävästä seitsemän kuukauden jälkeen runsaan kritiikin jälkeen.
LUE MYÖS!
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Uli Hoeneßilta merkittävä paljastus Nicolas Jacksonin Bayern-diilistä: ”Ei ikinä tule tapahtumaan”
- Thomas Tuchel pettyi kolmeen Englannin pelaajaan
- Joukkuekaveri paljasti: Alexander Isak ei päässyt hyvästelemään joukkuekavereitaan
- Barcelona ja Real Madrid haluavat Liverpoolin himoitseman topparin
- La Ligan jättiseura halusi Xavi Simonsin – siirto kaatui hintaan
- Englannille helposti unohtuva voitto lilliputtia vastaan
- Yllätyskäänne: ykkösmiehistössä rajusti flopannut ex-tähti lähdössä lainalle Man Unitedista
- Nottingham Forest -pomo päästi suustaan poliittisesti tulenaran väitteen Ukrainasta – sitten tuli Boris Johnson ja hiljensi hänet
- Alexander Isakin kunnosta huonoja merkkejä maajoukkuetehtävissä
- Seurapomo: Newcastle teki paremman tarjouksen Liverpoolin uudesta topparista
- Thomas Tuchel pettyi kolmeen Englannin pelaajaan
- Alexander Isakin kunnosta huonoja merkkejä maajoukkuetehtävissä
- La Ligan jättiseura halusi Xavi Simonsin – siirto kaatui hintaan
- Yllätyskäänne: ykkösmiehistössä rajusti flopannut ex-tähti lähdössä lainalle Man Unitedista
- Joukkuekaveri paljasti: Alexander Isak ei päässyt hyvästelemään joukkuekavereitaan
- Barcelona ja Real Madrid haluavat Liverpoolin himoitseman topparin
- Englannille helposti unohtuva voitto lilliputtia vastaan
- Arsenalin pelaaja sai tietää lähdöstään Fabrizio Romanon kautta
- Andy Robertson: Liverpoolin pelaajat eivät tule todennäköisesti koskaan pääsemään yli Diogo Jotan kuolemasta
- Uli Hoeneßilta merkittävä paljastus Nicolas Jacksonin Bayern-diilistä: ”Ei ikinä tule tapahtumaan”