Lähde: Liverpool tehnyt kovan sopimustarjouksen huippumanagerille!
Liverpool on tehnyt Sporting Lissabonin päävalmentaja Rúben Amorimille kolmivuotisen sopimustarjouksen, kertoo portugalilaistoimittaja Pedro Sepúlveda.
Sepúlveda kertoi viime viikolla, että Liverpoolin ja Amorimin edustajien olisi määrä neuvotella sopimuksesta tänään maanantaina.
Tuoreiden tietojen mukaan pöytään on lyöty kolmivuotinen sopimustarjous, jonka taloudellisista ehdoista ollaan miltei päästy sopuun.
Amorim totesi hiljattain, ettei tee lopullista päätöstä tulevaisuudestaan ennen kauden loppua. Neuvottelut Jürgen Kloppin korvaamisesta ovat kuitenkin yhä positiivisessa vaiheessa.
LUE MYÖS: Jürgen Kloppilta varoitus Manchester Unitedille: ”Olen pahoillani, että joudun sanomaan sen”
Portugalilaistoimittaja Bruno Andrade lisää, että Liverpoolin on määrä haastatella Amorimia suoraan huhtikuun aikana. Liverpool ei ole tiettävästi vielä pyytänyt Sportingilta lupaa puhua 39-vuotiaalle suoraan.
Amorim johdatti Sportingin sen ensimmäiseen pääsarjamestaruuteen kahteen vuosikymmeneen kaudella 2020-21. Nyt Amorim on kiinni toisessa Portugalin mestaruudessaan Sportingin kanssa, kun joukkue johtaa Benficaa neljällä pisteellä sarjataulukon kärjessä.
Amorim valmensi aiemmin Bragaa, jonka se johdatti vuonna 2019 Portugalin Liigacupin voittoon. Saman kilpailun Amorim on voittanut Sportingin kanssa kahdesti.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
