Harry Kane oli tehnyt kotiläksynsä Arsenalin maalivahdista – Bayern-tähti otti kantaa kohutilanteisiin
Bayern Münchenin tähtihyökkääjä Harry Kane oli tyytyväinen siihen, että hänen ”tutkimustyönsä” tuotti tulosta rangaistuspotkussa Arsenalia vastaan.
Kane, 30, vastasi tiistaina Bayernin toisesta osumasta, kun saksalaisjätti pelasi Arsenalin vieraana 2-2-tasapelin Mestarien liigan puolivälierien avausosassa.
Englannin maajoukkuekapteeni kertoi TNT Sportsin haastattelussa, että hän oli tutkinut tarkkaan Arsenalin maalivahdin David Rayan pelaamista.
Kane kertoi huomanneensa, että espanjalaisvahti lähtee pilkuissa aikaisin liikkeelle. Kotiläksyjen tekeminen tuotti tulosta, sillä Kane upotti vetonsa varmasti sisään – eri puolelle maalia kuin Raya hyppäsi.
– Olin vähän tutkinut hänen pelejään Portoa vastaan. Oli kiva nähdä, että hän lähti aikaisin [liikkeelle] ja helpotti minun tekemistäni.
– Se oli vaikea ottelu. Emme tietenkään ole ikinä tyytyväisiä, kun emme voita peliä. Parin viime vuoden aikana Arsenal on yrittänyt hyvin voittaa liigan, ja he ovat syystä sarjakärjessä.
Kane otti kantaa myös kahteen kohutilanteeseen, joista joukkueet jäivät purnaamaan pelin jälkeen. Ensimmäinen sattui 66. minuutilla, kun Raya pelasi maalipotkun lyhyenä Gabrielille, joka otti pallon käsiinsä, laski sen maahan ja pelasi sen takaisin espanjalaisvahdille.
– Meidän olisi pitänyt saada selkeä pilkku, kun erotuomari puhalsi pilliin, maalivahti syötti pallon ja Gabriel otti sen käteensä. Se oli selkein pilkku, jonka olen koskaan nähnyt, sanoi Kane.
Toinen kohutilanne sattui pelin viimeisellä minuutilla, kun Arsenalin Bukayo Saka kaatui ohittaessaan Bayernin maalivahtia Manuel Neueria rangaistusalueella. Tilanteessa oli selkeä kontakti, mutta joidenkin mielestä Saka haki sen tietoisesti kurottamalla jalkansa kohti Neueria. Tuomaristo ei nähnyt tilanteessa pilkun aineksia.
– Jos meille olisi käynyt niin, olisin halunnut pilkun. Mutta se oli 50-50-tilanne, sanoi Kane.
Toinen osaottelu pelataan ensi viikon keskiviikkona Münchenissä. Otteluparin voittaja saa välierissä vastaansa Real Madridin tai Manchester Cityn, joiden avausosa Espanjassa päättyi 3-3-tasapeliin.
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Virallista: Aaron Ramsey lopettaa pelaajauransa
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Virallista: Harry Maguire jatkaa Manchester Unitedissa
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Alla kaksi peräkkäistä tappiota – näin Arsenal-vahti luo uskoa joukkueeseen
- Viktor Gyökeres palasi Lissaboniin – Sporting-luotsi avasi viime kesän tapahtumia
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
- Jamie Carragher otti kantaa Liverpoolin valmentajatilanteeseen
- Toimittaja: Chelsea haluaa tehdä jatkosopimuksen kohun keskellä olevan luottopelaajansa kanssa
