Manchester City on kiinnostunut Bayern Münchenin nuoresta tähdestä
Manchester City on kiinnostunut Bayern Münchenin hyökkäävästä keskikenttäpelaajasta Jamal Musialasta, kertoo Independent.
Musiala, 21, on usean suurseuran kiikarissa, mutta Cityn kiinnostus on tiettävästi konkreettisempaa kuin monen kilpailijan.
Saksan maajoukkuetähden sopimus Bayernissa on voimassa kesään 2026 saakka, eikä hän ole osoittanut merkkejä siitä, että haluaisi solmia uuden diilin. Kosiskelijoiden joukossa uskotaankin, että Musiala voisi olla ostettavissa tulevana kesänä tai ensi vuonna.
Independentin mukaan Musiala ei ole täysin vaikuttunut siitä, että alavireisesti pelannut Bayern pystyy nostamaan tasoaan ensi kaudeksi.
Manchester City haluaa lähitulevaisuudessa hankkia uuden pelaajan keskikentän hyökkäävään rooliin. Musialan lisäksi seura on tarkkaillut myös West Hamin Lucas Paquetáa ja Crystal Palacen Michael Olisea.
Bayern hankki Musialan vuonna 2019 Chelsean akatemiasta. Hän on varttunut Länsi-Lontoossa ja on tiettävästi kiinnostunut palaamaan Englantiin – ainakin jossain vaiheessa uraansa.
Musiala edusti Englantia nuorten maajoukkueissa, mutta valitsi lopulta Saksan.
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”