Tottenhamilla mahdollisuus vaikuttaa merkittävästi Valioliigan mestaruustaisteluun – näin kommentoi James Maddison
Tottenham on parhaillaan neljäntenä Valioliigassa.
On hyvin todennäköistä, että Tottenham pelaa ensi kaudella Mestarien liigassa. Valioliigan on määrä saada viisi paikkaa ensi kauden Mestarien liigaan. Kuudentena oleva Manchester United on jäänyt jo 11 pisteen päähän Tottenhamista.
Tottenham kohtaa loppukauden aikana kaikki mestaruustaistelussa olevat joukkueet. Huhti-toukokuun vaihteessa Tottenham ottaa mittaa paikallisvastustajastaan Arsenalista. Viikkoa myöhemmin Tottenham kohtaa Liverpoolin ja toukokuun puolivälissä vastaan asettuu Manchester City.
Sky Sports haastatteli Tottenhamin avainpelaajiin lukeutuvaa James Maddisonia. Maddison ei malta odottaa otteluita mestaruudesta taistelevia joukkueita vastaan.
– Olen innoissani siitä. Haluat aina olla osallisena suurissa otteluissa. Nyt sattuu olemaan niin, että kohtaamme kaikki mestaruustaistelussa olevat joukkueet. Siitä tulee mielenkiintoista, mutta meillä on oma työ tehtävänä.
Maddisonin mukaan Tottenham ei aio kuitenkaan missään nimessä taktikoida sen suhteen, kenet pitäisi kruunata mestariksi. Kaikki mestaruustaistelussa olevat joukkueet on kaadettava.
– Minulta kysytään jatkuvasti, miten aiomme vaikuttaa mestaruustaisteluun. Emme katso asiaa siltä kantilta, sillä meillä on oma työ tehtävänämme. Emme koskaan ajattelisi sitä, miten voisimme auttaa muita joukkueita. Haluamme sijoittua mahdollisimman korkealle. Toteuttaaksemme sen on meidän voitettava mestaruustaistelussa olevia joukkueita.
– Valioliiga on ollut tällä kaudella loistava sarja. Tämä on ollut yhtä kaaosta. Kolmen joukkueen mestaruustaistelu, putoamistaistelu, pistevähennykset ja kilpailu paikoista Mestarien liigaan. Odotan hienoa loppukautta.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma