Valioliiga houkuttelee tulevaisuudessa Xabi Alonsoa: ”Puhun säännöllisesti siellä valmentavien kollegoiden kanssa”
Xabi Alonso on noussut maailman kuumimpien valmentajanimien joukkoon.
Alonso on johdattamassa Bayer Leverkusenia sensaatiomaiseen ja ylivoimaiseen Bundesliigan mestaruuteen. Leverkusen johtaa Bundesliigaa 16 pisteen erolla Bayern Müncheniin ja voi varmistaa mestaruutensa jo viikonloppuna.
Leverkusen on lisäksi edennyt Saksan cupin finaaliin ja kohtaa torstaina West Hamin Eurooppa-liigan puolivälierissä. Leverkusen ei ole hävinnyt tällä kaudella otteluakaan.
Alonso vahvisti hiljattain jäävänsä ensi kaudeksi Leverkusenin peräsimeen, vaikka muun muassa Liverpool halusi palkata hänet uudeksi päävalmentajakseen.
Alonsolta tiedusteltiin lehdistötilaisuudessa, aikooko hän valmentaa jonain päivänä Valioliigassa.
– Sitä ei koskaan tiedä. Tällä hetkellä minulla on jo riittävästi mietittävää. Olen silti edelleen nuori valmentaja ja se on varmasti hieno ajatus, Alonso viittasi Valioliigassa valmentamiseen.
– Puhun säännöllisesti Valioliigassa valmentavien kollegoiden kanssa. He tietävät, miten vaikeaa otteluihin valmistautuminen ja niiden pelaaminen siellä on. Valioliiga on todella jännittävä kilpailu. Siellä on paljon laatupelaajia, huippuvalmentajia, suurseuroja ja isoja stadioneita.
– West Ham lukeutuu niihin. Kunnioitamme heitä paljon, mutta olemme innokkaita siitä, että meillä on mahdollisuus mennä jatkoon ja jatkaa tätä hienoa kautta.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella