Dele Alli tähtää kesän 2026 MM-kisoihin: ”Tiedän tasoni”
Dele Alli on ollut reilun vuoden ajan sivussa pelikentiltä.
Alli vietti viime kesän päihdekuntoutuksessa Yhdysvalloissa. Evertonin sopimuspelaaja käväisi sittemmin nivusleikkauksessa. Allin on määrä palata pian Evertonin joukkueharjoituksiin.
Pelaajan sopimus Evertonin kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen, eikä seuran ole määrä tarjota hänelle jatkosopimusta. Alli on pelannut reilun kahden vuoden aikana vain 13 ottelua Evertonin paidassa.
Alli käväisi Monday Night Footballin haastattelussa maanantaina. Alli haluaa päästä Englannin MM-kisajoukkueeseen kesällä 2026.
– Tiedän tasoni pelaajana. Tiedän, mihin voin yltää. Tiedän myös sen, miten hyvä pelaaja olen silloin, kun olen henkisesti oikeassa paikassa ja minusta tuntuu hyvältä. Luonnollisesti olen pettynyt loukkaantumiseeni, mutta odotan innoissani paluuta pelikentille.
– Minulla on puhelimessani päivittäinen muistutus vuoden 2026 MM-lopputurnauksesta. Se on tavoitteeni. Tiedän, että ihmiset miettivät, etten ole pelannut vuoteen, mutta en välitä siitä. Tiedän, mikä tasoni on.
Alli, 28, on edellisen kerran pelannut Englannin A-maajoukkueessa kesäkuussa 2019.
LUE MYÖS
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”