Harry Kane kertoi karusta lapsuudenmuistostaan – janoaa nyt kostoa: ”Se ei koskaan poistu mielestäni”
Bayern Münchenin keskushyökkääjä Harry Kane valmistautuu kohtaamaan Arsenalin Mestarien liigan puolivälierien toisessa osaottelussa keskiviikkoiltana.
Arsenalista on tullut Tottenhamin entiselle tähtihyökkääjälle tuttu ja tehokas vastustaja vuosien varrella – kukaan ei ole tehnyt enemmän Valioliiga-maaleja Tykkimiehiä vastaan kuin hän (14 osumaa).
Sitä ennen Arsenal tarkoitti Kanelle kuitenkin vihollisen sijaan kotia, jonka akatemiasta nuori lupaus potkittiin kuitenkin ulos kahdeksan vuoden ikäisenä.
Kane on aiemmin sanonut, että suuri osa hänen päättäväisyydestään olla muita parempi kumpuaa halusta todistaa epäilijänsä vääräksi – Arsenalista aloittaen.
– Se saattaa kuulostaa naurettavalta, koska olin vasta kahdeksan, mutta joka kerta, kun pelaamme Arsenalia vastaan, ajattelen: ”Hyvä on, katsotaan kuka on oikeassa ja kuka väärässä”, Kane saneli vuonna 2018.
Nyt Saksaan viime kesänä siirtyneellä Kanella on mahdollisuus kostaa Arsenalille tavalla, mihin hän ei Tottenhamissa kyennyt. Bayernilla on mahdollisuus kääntää avausosan 2–2-tilanne voitokseen Allianz Arenalla ja pudottaa pitkäaikainen verivihollisensa matkalla välieriin.
– Pelasin heitä vastaan vähintään kaksi kertaa vuodessa viimeisen 10 vuoden ajan [Tottenhamin kanssa], ja se oli aina suuri tilaisuus, suuri hetki. Ehkä se oli takaraivossani, kun minut vapautettiin seurasta nuoressa iässä, ja aina oli paikka todistaa, Kane sanoi tiistain lehdistötilaisuudessa.
– Olen sellainen pelaaja, jolla on ollut läpi uran paikkoja todistaa [epäilijät vääriksi]. Se ei koskaan poistu mielestäni. Se on aina DNA:ssani, kunnes jään eläkkeelle. Aina tulee olemaan syy todistaa joku vääräksi tai todistaa itselleni, että pystyn johonkin.
Kane ei kuitenkaan halua keskiviikkoillan ottelun perustuvan liian paljolti hänen ja Arsenalin välille. Kyseessä on tilaisuus pelastaa Bayern pokaalittomalta kaudelta ja jatkaa kovaa taistelua Euroopan kuninkuudesta.
– Minulla on tietysti historiaa heidän [Arsenalin] kanssaan, mutta voin vain yrittää auttaa Bayern Müncheniä. Meillä on loistava tilaisuus huomenna illalla, omien faniemme edessä, pitää kausi elossa ja pitää toivoa yllä. Toivoa voivamme saavuttaa jotain erityistä, vaikka kausi ei olekaan ollut parasta laatuaan.
Bayern München kohtaa Arsenalin kotikentällään Mestarien liigan ratkaisevassa puolivälieräottelussa kello 22.00 Suomen aikaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jos et voi voittaa heitä, osta heidät: Nottingham Forestilta mielenkiintoinen hankinta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Fulham: Heikompi kuin viime kaudella
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin