Hurjat murskajaiset! Arsenal teki selvää jälkeä Chelseasta

Arsenal ja Chelsea iskivät tiistai-iltana yhteen Valioliigassa.
Valioliigan mestaruudesta taisteleva Arsenal murskasi Chelsean maanrakoon maalein 5-0.
Arsenal nousi voiton myötä kolmen pisteen erolla Valioliigan kärkipaikalle. Liverpool on pelannut ottelun Arsenalia vähemmän. Neljän pisteen päässä majaileva Manchester City on sen sijaan pelannut kaksi ottelua Arsenalia vähemmän.
Ottelun voittomaali syntyi jo neljännellä minuutilla. Declan Rice pelasi pallon Leandro Trossardille ja belgialaislaitahyökkääjä laukoi sen varmasti ohi Chelsea-vahti Đorđe Petrovićin. Tauolle mentiin Arsenalin 1-0-johdossa.
Toinen jakso oli todellista Arsenalin tykitystä. Ben White vei isännät kahden maalin etumatkalle heti toisen jakson alussa. White oli kulman jälkitilanteessa oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja pääsi laukomaan vapaasti pallon maaliin.
Vain viittä minuuttia myöhemmin Kai Havertz vastasi Arsenalin kolmannesta. Havertz juoksi pystyyn, siirsi Marc Cucurellan pois kannoiltaan ja laukoi pallon maalin kattoon. 3-0. Havertz iski illan toisen maalinsa 65. minuutilla. Bukayo Saka teki esityön, syötti pallon Havertzille ja saksalainen laukoi sen tolpan kautta verkon perukoille.
Illan viides maali syntyi 70. minuutilla. Martin Ødegaard antoi nappisyötön Whitelle, joka laukoi pallon upeasti Chelsean maaliin. Whiten laukaus näytti vahvasti epäonnistuneelta keskitykseltä, mutta se löysi silti hienosti tiensä vieraiden verkkoon.
Jimi Tauriainen seurasi ottelun ilman Cole Palmeria pelanneen Chelsean penkiltä.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta

- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin