Fulham-tähti ei poissulje siirtoa: ”Sen jälkeen kaikki tapahtuu kuin itsestään”
João Palhinha kuuluu Fulhamin ehdottomiin avainpelaajiin.
Keskikenttäpelaaja oli siirtymässä viime kesänä Bayern Müncheniin. Palhinha ehti jo läpäistä Bayernin lääkärintarkastuksen, mutta siirto kariutui lopulta siirtoikkunan viimeisenä päivänä, kun Fulham ei ehtinyt hankkia korvaajaa.
Portugalin EM-kisajoukkueeseen valittu Palhinha, 28, otti kantaa tulevaisuuteensa. Palhinha antoi ymmärtää olevansa valmis seuraavaan askeleeseen.
– Tällä hetkellä näyttää siltä, että jatkan uraani Fulhamissa, mutta jalkapallossa ei koskaan tiedä, mitä huominen tuo tullessaan. Minulla on unelmia ja tavoitteita pelaajana. Urani alusta saakka olen haaveillut pääseväni pelaamaan jalkapallon huipulla. Minulla on ollut siihen jo mahdollisuus, kuten yleisesti tiedetään, Palhinha totesi maajoukkueleirillä.
– Tänä päivänä voin sanoa, että todennäköisesti jään Fulhamiin, mutta katsotaan, mitä tapahtuu. Kunnioitan Fulhamia. Ihmiset tietävät, millainen ammattilainen olen ja haluan olla juuri sellainen esimerkki lapsille. Haluan keskittyä EM-kisoihin, koska tavoitteeni on jättää ihmisille hyvä vaikutus ja sen jälkeen kaikki tapahtuu kuin itsestään.
Palhinha on edustanut Fulhamia kahden vuoden ajan. Fulham hankki Palhinhan Sportingista 22 miljoonalla eurolla kesällä 2022.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta