Harry Kane valmiina murtamaan Englannin kirouksen – ”Me haluamme tulla muistetuksi”

Harry Kane uskoo Englannin olevan viimein valmis murtamaan arvokisakirouksensa. Kolmen Leijonan tavoitteena Saksan EM-turnauksesta on ainoastaan mestaruus.
Englanti hävisi kolme vuotta sitten Wembleyllä finaalin Italialle rangaistuspotkukilpailussa. Qatarin MM-kisoissa tie katkesi jo puolivälierissä Ranskaa vastaan.
Kane, 30, uskoo Englannin suurimman mahdollisuuden pokaaliin olevan tässä turnauksessa. Maa juhli toistaiseksi ainoaa arvokisavoittoaan vuoden 1966 MM-kisoissa.
– Me haluamme kaikki tulla muistetuksi arvoturnausvoittajina Englannin paidassa. Emme vain hyvistä kausista. Se on meille jotakin kunnioitettavaa ja ylpeyden aihe, joka puskee meitä eteenpäin, Kane kommentoi BBC:lle.
– Jos emme voita, olemme pettyneitä. Niin paljon kuin epäonnea voi olla joutumalla rangaistuspotkuihin, meidän on aloitettava voittaminen maajoukkueena, koska olemme ottaneet askelia sitä kohti tähän hetkeen saakka. Siitä tulee vaikeaa, mutta me olemme valmiita haastamaan.
Englanti kohtaa C-lohkon avausottelussaan Serbian sunnuntai-iltana kello 22:00. Lohkon muut maat ovat Tanska ja Slovenia.
LUE MYÖS!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Virallista: Arsenal ja Chelsea tekivät ison pelaajakaupan – siirtosumma voi nousta 60 miljoonaan euroon
- Turkin suurseura teki tarjouksen Manchester Cityn ykkösvahdista
- Tottenham kiinnostunut Bournemouth-topparista – hintalappu selvillä
- Bryan Mbeumo siirtymässä jättisummalla Manchester Unitediin
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla
- Bild: Luis Díaz pääsi Bayern Münchenin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Manchester City myi keskikenttäpelaajansa Serie A:han
- Neuvottelut käyntiin – João Félix haluaa palata vanhaan seuraansa
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta

- Liverpool tarjoaa 80 miljoonaa euroa ranskalaishyökkääjästä
- Manchester United korotti tarjoustaan Bryan Mbeumosta
- Teddy Sheringham: Marcus Rashford ei ansaitse siirtyä Barcelonaan
- Erik ten Hag ei ole kiinnostunut hankkimaan Antonya Bayer Leverkuseniin
- Newcastle kiinnostunut Brentfordin maalitykistä
- Valioliigaan noussut Sunderland hankkimassa laitahyökkääjän 20 miljoonalla eurolla