Manchester Unitedin puolustaja ei vieläkään kunnossa – saattaa lähteä EM-kisoista kotiin
Manchester Unitedin laitapuolustaja Luke Shaw ei ole vieläkään pystynyt osallistumaan Englannin maajoukkueen harjoituksiin miesten EM-kisoissa, kertoo Sky Sports.
Shaw’n, 28, on pitänyt jo kahtena päivänä harjoitella muun joukkueen mukana, mutta sen sijaan hän on jatkanut treenaamista henkilökohtaisen ohjelmansa mukaan.
Kaikki muut 25 kisoihin valittua pelaajaa ovat osallistuneet yhteisiin harjoituksiin.
Shaw ei ole pelannut helmikuun jälkeen minuuttiakaan takareisivamman takia. Skyn toimittaja Rob Dorsett epäilee, että Unitedin puolustaja lähetetään takaisin Manchesteriin.
– On sanottava, että on todella epävarmaa, pystyykö hän pelaamaan Englannin joukkueessa C-lohkon viimeisessä ottelussa Sloveniaa vastaan tiistai-iltana, ja sanoisin, että on todella epävarmaa, pystyykö hän pelaamaan koko turnauksessa.
– En yllättyisi, jos saisimme Englannin jalkapalloliitolta jossain vaiheessa viestin, jossa kerrotaan, että Luke Shaw lentää kotiin, koska en näe mitään mahdollisuutta, että Gareth Southgate voisi nyt ottaa hänet mukaan. Siitä on nyt yli neljä kuukautta, kun hän pelasi jalkapalloa.
Shaw on ainoa luontainen vasen pakki Englannin kisajoukkueessa. Kahdessa ensimmäisessä lohkopelissä hänen paikallaan on pelannut Newcastlen Kieran Trippier.
- LUE MYÖS: Arsenal-legenda ei sulata Gareth Southgaten selitystä Englannin puutteesta: ”En usko sitä”
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta