”Kalju k*sipää” – Englannin tähtipelaaja rajussa kahnauksessa vastustajan valmentajan kanssa
Englannin tähtipelaajan Declan Ricen ja Slovakian päävalmentajan Francesco Calzonan välillä kuumeni sunnuntain miesten EM-kisojen neljännesvälieräottelun päätteeksi. Englanti voitti kamppailun jatkoajalla 2-1-lukemin ja eteni puolivälieriin. Yksityiskohtia Ricen Calzonalle huutamista solvauksista on nyt paljastunut.
Päätösvihellyksen jälkeen tapahtunut kahnaus käynnistyi televisiokameroiden kuvatessa Calzonan tönäisemässä Ricea. Ezri Konsa ja Ivan Toney joutuivat pitämään reaktiosta raivostunutta keskikenttäpelaajaa erillään italialaisesta.
Daily Mail uutisoi huuliltalukijan Jeremy Freemanin selvittäneen Ricen Calzonalle huutamat sanat.
– Turpa kiinni kalju k’sipää, Ricen kerrotaan solvanneen Calzonaa.
Englanti nousi maalin takaa voittoon. Jude Bellingham tasoitti ensin varsinaisen peliajan lisäajalla ja Harry Kane puski voittomaalin jatkoajalla.
Calzona kertoo saaneensa Ricelta anteeksipyynnön tapahtuneen jälkeen. Slovakian päävalmentaja oli ärsyyntynyt Englannin ajanpeluusta johtoasemassa.
– Ricen oli tarkoitus käydä tuomareiden luona ja lähteä. Minun täytyi puhua tuomareille, mutta hän ei lähtenyt siitä, vaan jatkoi. Hän pyysi sitten anteeksi ja kaikki on ok. En pitänyt siitä, miten Englanti kulutti aikaa, eikä heitä rangaistu siitä, Calzona kommentoi lehdistölle pelin jälkeen.
Englanti kohtaa seuraavaksi puolivälierävaiheessa Sveitsin tulevana lauantaina.
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen