Manchester Unitedin varavahdille uusi sopimus – kolmessa vuodessa kolme peliä
Manchester Unitedin maalivahti Tom Heaton on solminut kesään 2025 ulottuvan jatkosopimuksen.
Heaton, 38, on Unitedin oma kasvatti, joka lähti seurasta vuonna 2010 peliajan perässä muualle.
Konkarivahdin ura vei hänet Cardiffiin, Bristol Cityyn, Burnleyyn ja Aston Villaan, kunnes United hankki hänet varavahdiksi kolme vuotta sitten.
Heaton on pelannut Manchester Unitedissa kolmen viime kauden aikana kolme ottelua, joista viimeisin oli helmikuussa 2023 liigacupin välierässä Nottingham Forestia vastaan.
Parhaillaan hän on Englannin maajoukkueen harjoitusvahvuudessa miesten EM-kisoissa, mutta virallisessa kisajoukkueessa Heaton ei ole mukana.
Viime kaudella Manchester Unitedin ykkösvahtina toimi Internazionalesta hankittu André Onana ja hänen kirittäjänään Fenerbahçesta siirtynyt Altay Bayındır.
LUE MYÖS
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä

- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”