Gary Neville: Englanti saattaa pudota viikonloppuna EM-kisoista: ”Voivat saada selkäsaunan”
Englanti pelaa viikonloppuna EM-lopputurnauksen puolivälierissä.
Lauantaisessa ottelussa vastaan asettuu Sveitsi. Ottelun voittaja kohtaa välierissä joko Hollannin tai Turkin.
Englanti on pelannut turnauksessa toistaiseksi neljä ottelua. Joukkue on saanut huomattavasti kritiikkiä peliesityksistään käytännössä jokaisessa ottelussa.
Gary Neville kertoi The Overlapille mielipiteensä viikonlopun Sveitsi-ottelusta.
– En ymmärrä tätä Englannin joukkuetta. Järkeni sanoo, että he putoavat EM-kisoista lauantaina. Se tapahtuu, jos Englanti pelaa samalla tavalla kuin ensimmäisessä neljässä ottelussa. Sydämeni sanoo, että jotain voisi sittenkin olla tekeillä. Loppuhetkien loistava maali voi muuttaa joukkueen dynamiikkaa, vaikkei siinä olekaan järkeä.
Neville muistuttaa, ettei Englannilla ole mitään saumaa päästä välieriin, jos joukkue pelaa yhtä heikosti kuin aiemmin.
– Jos olet pelannut neljä huonoa peliä, pelaat todennäköisesti viidennenkin huonon pelin. Jos et ole juurikaan luonut maalipaikkoja, tuskin luot niitä seuraavassakaan ottelussa. Jos Englanti pelaa samalla tavalla kuin Slovakiaa vastaan, saa Englanti selkäsaunan.
– Sveitsi on selvästi parempi kuin muut joukkueet, joita vastaan Englanti on pelannut. Sveitsillä on Serie A:n, Valioliigan ja Bundesliigan mestareita joukkueessaan. Lisäksi heillä on jotain, mikä Englannilta puuttuu. Heillä on selvä pelitapa, johon kaikki pelaajat uskovat.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Toimittaja: Valioliigatähti matkalla Manchesteriin
- Mahdollisuus olemassa – Jürgen Klopp voi palata valmentajaksi
- Jadon Sancho herättää kiinnostusta Saksan Bundesliigassa
- Arsenal-pelaaja sai suuret kehut pelin jälkeen: ”Mahtava, loistava, uskomaton”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Steven Gerrard: Seuraavat pelit ratkaisevat Arne Slotin tulevaisuuden Liverpoolissa
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”
- Jamie Carragher kertoi suoran mielipiteensä Valioliigan pelillisestä trendistä: ”Noloa”
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Florian Wirtz yllättyi Virgil van Dijkin kommentista
- Jamie Carragher kertoi suoran mielipiteensä Valioliigan pelillisestä trendistä: ”Noloa”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa