Wayne Rooney haluaa viedä uuden joukkueensa ”lähemmäksi Valioliigaa”
Valioliigan hyökkääjälegenda Wayne Rooney sanoo, että hän haluaa viedä uuden joukkueensa Plymouth Argylen lähemmäksi Englannin pääsarjaa.
Rooney, 38, nimitettiin hiljattain kolmen vuoden sopimuksella päävalmentajaksi Argyleen, joka säilyi viime kaudella täpärästi Mestaruussarjassa.
Hänen edellinen valmennuspestinsä oli Birminghamissa, josta Rooney sai kenkää jo 15 pelin jälkeen huonojen tulosten myötä.
Viime marraskuussa Argylen omistaja Simon Hallett sanoi, että seuran tavoitteena on kilpailla viiden vuoden sisällä Mestaruussarjan kärkisijoista.
– Meidän on oltava fiksuja siinä, miten työskentelemme. En voi tulla tähän ja sanoa, että me yritämme vuodessa Valioliigaan. Meidän on oltava realistisia, sanoi Rooney BBC:n mukaan.
– Yritämme rakentaa sen varaan, mitä seura on tehnyt viimeisten viiden vuoden aikana, mikä on ollut nousua ja kehitystä.
– Mielestäni meidän on jatkettava eteenpäin ja yritettävä jatkuvasti parantaa ja ehdottomasti parantaa viime kaudesta.
– Toivottavasti pääsemme meille annetussa aikataulussa lähemmäksi Valioliigaa.
Rooney on aiemmin luotsannut Derbya ja yhdysvaltalaista D.C. Unitedia. Pelaajaurallaan hän nousi Manchester Unitedin ja Englannin kaikkien aikojen maalintekijäksi, mutta maajoukkueen maaliennätys kuuluu tätä nykyä Harry Kanelle.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Dopingista kärynnyt Myh’ailo Mudryk iskee nyt takaisin
- Khvitša Kvaratskhelian isä vahvisti: tähtihyökkääjä tietää Arsenal-huhuista
- Tuttosport: Juventus luottavainen Alissonin hankinnan suhteen
- Lehti: Marco Silva saattaa jättää Valioliigan
- Tottenhamille taas surkeita uutisia – hyökkääjä sai takareisivamman
- Gary Neville ei ole vakuuttunut Arsenal-pelaajasta: ”Jatkunut jo viikkojen ajan”
- MD: Marc Cucurella saattaa jättää Chelsean kesällä
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Manchester Cityn pitkäaikainen luottopelaaja jättää seuran
- Erling Haaland puhui tulevaisuudestaan
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Gary Neville ei ole vakuuttunut Arsenal-pelaajasta: ”Jatkunut jo viikkojen ajan”
- Athletic: Newcastle pyrkii myymään lähes 60 miljoonan euron floppihankintansa
- MD: Marc Cucurella saattaa jättää Chelsean kesällä
- Manchester Cityn pitkäaikainen luottopelaaja jättää seuran
- Erling Haaland puhui tulevaisuudestaan
- Lehti: Marco Silva saattaa jättää Valioliigan
- Kuka valmentaa ensi kaudella Manchester Unitedia? Jamie Carragher: ”Siitä ei ole mitään epäselvyyksiä”
- Joel Pohjanpalolta paljastus Man Cityn ja Erling Haalandin välisistä neuvotteluista
- Athletic: Newcastle myymässä Anthony Gordonin kesällä