Virallista! Ranskan huippulupaus siirtyy Manchester Unitediin
Manchester United on vahvistanut hankkineensa toppari Leny Yoron Lillestä.
Yoro, 18, on solminut Unitedin kanssa viiden vuoden sopimuksen, joka sisältää jatko-option yhdestä lisäkaudesta.
Lehtitietojen mukaan Lille kuittaa siirrosta alustavasti 62 miljoonaa euroa, mutta summa voi nousta bonusten myötä 70 miljoonaan euroon asti.
Ranskaa nuorten maajoukkueissa edustanut Yoro ehti pelata Lillen ykkösmiehistössä 60 ottelua ennen siirtoaan Old Traffordille. Hänet valittiin viime kaudella Ranskan Ligue 1:n tähdistökentälliseen.
– On uskomaton kunnia siirtyä Manchester Unitedin kaltaiseen kunnianhimoiseen seuraan näin varhaisessa vaiheessa uraani. Jo ensimmäisistä keskusteluista lähtien seura on laatinut selkeän suunnitelman siitä, miten voin kehittyä Manchesterissa osana tätä jännittävää hanketta, ja osoittaneet paljon huolenpitoa minua ja perhettäni kohtaan, kommentoi Yoro.
– Tiedän Manchester Unitedin historian nuorten pelaajien kanssa ja koen, että tämä voi olla täydellinen paikka saavuttaa potentiaalini ja tavoitteeni yhdessä uusien joukkuekaverieni kanssa. En malta odottaa, että pääsen aloittamaan.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Arsenalin 16-vuotias teinisensaatio saa rajatonta ylistystä: ”Kuin Messi”
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Liverpool teki päätöksen Alissonin tulevaisuudesta
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Pep Guardiola: ”Se ei ole ohi”
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan