Man Unitedin konkari: Ura olisi luultavasti päättynyt ilman jatkosopimusta

Manchester Unitedin toppari Jonny Evans sanoo, että hän olisi luultavasti lopettanut uransa, jos olisi jäänyt ilman jatkosopimusta.
Evans, 36, on Unitedin oma kasvatti, joka pelasi ensimmäisen kerran seuran edustusjoukkueessa jo vuosina 2006-2015.
Seuraavina kausina Evans pelasi West Bromwichissa ja Leicesterissä, jossa hänen sopimuksensa päättyi kauteen 2022-23.
Evans päätyi harjoittelemaan viime kesänä Manchester Unitedin kanssa ja teki lopulta niin ison vaikutuksen pre-seasonilla, että hänelle tarjottiin vuoden sopimusta. Pohjois-Irlannin maajoukkuetoppari hankittiin potentiaaliseksi tuuraajaksi, mutta hän pelasi lopulta 30 ottelussa.
Viime kauden jälkeen meni pitkään ennen kuin United tiedotti tehneensä Evansin kanssa uuden sopimuksen. Konkaritoppari kertoi BBC:lle, että hän ei todennäköisesti olisi jatkanut uraansa enää missään muualla.
– Pienistä yksityiskohdista johtuen siinä meni hieman kauemmin kuin odotettiin, mutta minä tiesin, etten ole menossa mihinkään muualle. Vaihtoehtoina oli jäädä tänne tai luultavasti jäädä eläkkeelle.
– Olen iloinen, että seura halusi minun jäävän. Minulla oli hauskaa viime kaudella ja haluan jatkaa siitä.
Evans tietää, että hän on lähtökohtaisesti varapelaaja myös tulevalla kaudella.
– Haluan vain olla varma, että pidän kuntoni yllä. Viime kaudella päädyin pelaamaan 30 ottelua, joten pystyin pitämään kuntoni yllä aika helposti.
– Mutta tiedän, että jos en pelaa hetkeen, minun on pidettävä kunnostani huolta, koska jos pääsen pelaamaan, minun on oltava valmis.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa

- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä