Virallista: Manchester United osti kaksi pelaajaa Bayern Münchenistä

Manchester United vahvistaa puolustustaan vielä juuri valioliigakauden alla. Seuraan siirtyvät Bayern Münchenistä Matthijs de Ligt ja Noussair Mazraoui.
United maksaa de Ligtistä 45 miljoonaa euroa ja Mazrouista 15 miljoonaa. Molemmat kaupat voivat nousta viidellä miljoonalla eurolla, mikäli tietyt ehdot täyttyvät. De Ligtin sopimus on 5+1-vuotinen ja Mazraouin 4+1-vuotinen.
De Ligt on 25-vuotias toppari, joka aloitti uransa Ajaxissa. Kesällä 2019 hollantilainen siirtyi Juventukseen ja kaksi vuotta sitten Bayerniin. Loukkaantumiset ovat kiusanneet, eikä de Ligt ole kaikesta hehkutuksesta huolimatta vielä oikein löytänyt seuraa, jossa hänen asemansa olisi sementoitu.
Pelaajana de Ligt ei ole kovinkaan nopea, mutta hän on väkivahva ja hyvä kaksinkamppailupelaaja. Lisäksi de Ligt osaa ajaxlaisen koulukunnan kasvattina pelata pallot omille. Lähtökohtaisesti de Ligt noussee suoraan avaukseen, mutta Unitedissa kilpailu topparin tontilla on sen verran kovaa, että jos homma ei toimi, de Ligt löytänee itsensä nopeasti penkiltä.
Mazraoui, 26, on puolestaan ennen kaikkea oikea pakki, joka kykenee pelaamaan myös vasemmalla. Mazraoui siirtyi Ajaxista Bayerniin kaksi vuotta sitten, ja pelasi saksalaisjätin riveissä 55 ottelua.
Mazraoui kykenee sahaamaan laitaa pitkin ylös, alas ja hänellä on hyvä syöttövalikoima. Hyökkäyspäähän hän on parempi pelaaja kuin West Hamiin myyty Aaron Wan-Bissaka. Mazraoui kilpailee Unitedissa peliajasta Diogo Dalotin kanssa.
Molemmat pelaajat ovat sikäli turvallisia hankintoja Unitedille, että Erik ten Hag on valmentanut kumpaakin Ajaxissa. Pelitapaan sopeutumisessa ei siis pitäisi mennä mahdottoman pitkään, ja ten Hag tietää täsmälleen, mitä hän kaksikolta saa.
– Erik muovasi urani varhaisia vaiheita, joten hän tietää, miten minusta saa parhaat tehot irti, de Ligt sanoi Unitedin tiedotteessa.
– Erik ten Hag oli tärkeässä roolissa, kun kehityin pelaajana. En malta odottaa, että pääsen taas työskentelemään hänen kanssaan. Tiedän, mitä hän odottaa pelaajiltaan, Mazraoui puolestaan sanoi.
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Paul Scholes kehoitti Valioliigan tähteä karttamaan Manchester Unitedia – ”Minä olen huolissani”
- Mikel Arteta toivoo jatkoa Arsenalin kauniille tarinalle: ”Me teemme historiaa”
- Aston Villa ja Tottenham vääntävät ottelun ajankohdasta
- Tottenham-tähti edelleen sivussa – Eurooppa-liigan välierä jäänee väliin
- Man United -hylkiö loistaa Napolissa – italialaismedia ylisti neroksi
- Luottopuolustaja: Arne Slot uskoi mestaruuteen heti alusta
- Karu kohtalo: Nämä kuusi Liverpool-pelaajaa jäämässä ilman mestaruusmitalia
- Romano: Man City voi menettää De Bruynen lisäksi toisenkin avainpelaajansa
- Näkökulma: Tästä syystä Liverpool voitti Valioliigan vaikkei siihen kauden alla uskottu
- Pep Guardiola vaatii isoja päätöksiä Man City -johdolta – ”Ei saa hämääntyä”