Pep Guardiolalta yllättävä kommentti Man Cityn João Cancelosta
Manchester Cityn manageri Pep Guardiola sanoo, että laitapuolustaja João Cancelo saattaa palata joukkueen suunnitelmiin.
Portugalin maajoukkuepakki siirtyi tammikuussa 2023 lainalle Bayern Müncheniin, vaikka hän oli pelannut isoja minuutteja ja hänet oli valittu kahdella edellisellä kaudella Valioliigan tähdistökentälliseen.
Brittimediassa uutisoitiin tuolloin, että Cancelo, 30, ei ollut peitellyt tyytymättömyyttään, kun Guardiola oli jättänyt hänet edeltävinä viikkoina aiempaa useammin penkille.
Bayern-siirtonsa jälkeen Cancelo kiisti, että hänellä olisi mennyt sukset ristiin Guardiolan kanssa. Hän kuitenkin sanoi A Bolan haastattelussa, että City oli ollut ”kiittämätön” häntä kohtaan.
– Olin siellä todella tärkeä pelaaja. Olin aina sitoutunut seuran sekä kannattajien kanssa ja annoin aina kaikkeni. Minusta on levitelty valheita. En ole koskaan ollut huono joukkuekaveri tai ylimielinen.
Viime kauden Cancelo vietti lainalla Barcelonassa, joka olisi tiettävästi halunnut hankkia hänet pysyvästi, mutta seurat eivät päässeet sopuun siirtokorvauksesta.
Cancelo ei ole pelannut Cityn paidassa 18 kuukauteen, mutta Guardiolan mukaan portugalilaispakki voi palata kokoonpanoon. Kaikki on vielä auki.
– Katsotaan. Ehkä hän jää, ehkä hän lähtee lainalle. En tiedä vielä, kommentoi Guardiola ESPN:n mukaan.
– Hän harjoittelee kanssamme ja on käyttäytynyt todella hyvin treeneissä. Hän rakastaa jalkapallon pelaamista. Katsotaan.
Guardiolalta kysyttiin, voiko Cancelo pelata vielä Cityssä.
– Se voi tapahtua, kyllä.
– Me tervehdimme toisiamme harjoituksissa ja puhumme. Mitä tulee tapahtumaan? Se riippuu hänen agenteistaan ja seurasta. Jos hän jää tänne, me kohtelemme häntä kuin kaikkia muitakin pelaajia, kuten olemme aina tehneet minun tultuani tänne.
– En ole ikinä epäillyt hänen tasoaan sekuntiakaan. Mutta en tiedä, mitä tule tapahtumaan.
Cancelo ei ollut Manchester Cityn kokoonpanossa Community Shieldissä Manchester Unitedia vastaan. Guardiolan ryhmä aloittaa kautensa Valioliigassa sunnuntaina Chelsean vieraana.
LUE MYÖS
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Aston Villa otti lukua Barcelonaa vastaan
- Man United nousi lopussa voittoon ja katkaisi pitkän voitottoman putkensa!
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- Arsenalille loistavia uutisia: ”Hänestä tuntuu todella hyvältä”
- Phil Foden ei ole keskustellut kuukausiin Thomas Tuchelin kanssa
- James Milneriltä yllättävän vaisu tulos maratonilla
- Chelsea-vahti pääsi yli isosta virheestään – näin Xabi Alonso kommentoi
- Kuinka halvalla Manchester United myy? Lisandro Martínezille on löytynyt uskottava ostaja
- Lähde: Arsenalin keskikenttäpelaaja valmis jättämään seuran
- Lähde: Arsenalin keskikenttäpelaaja valmis jättämään seuran
- Man United nousi lopussa voittoon ja katkaisi pitkän voitottoman putkensa!
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- Kuinka halvalla Manchester United myy? Lisandro Martínezille on löytynyt uskottava ostaja
- West Hamin syöksykierre jatkuu – nyt tuli valmentajalle kenkää