Arsenal julkaisi torstaina Mikel Artetan kolmivuotisen jatkosopimuksen.

Artetan, 42, viisi vuotta kestänyt projekti jatkuu vähintään kesään 2027 saakka. 

Espanjalaisluotsi on tehnyt hienoa työtä Arsenalissa, vaikka ensimmäiset vuodet olivatkin haastavia. Sittemmin Arsenal on noussut tosissaan mestaruustaisteluun ja on ollut jo muutaman vuoden ajan Manchester Cityn suurin haastaja.

Arteta kertoi Arsenalin julkaisemassa haastattelussa olevansa innoissaan tulevaisuudesta.

– Olen todella ylpeä, innoissani ja odotan innolla, mitä tuleman pitää. Olen ylpeä voidessani olla täällä. Koen olevani todella onnekas voidessani työskennellä päivittäin hienojen ihmisten kanssa. Olemme todella kunnianhimoisia. Olen inspiroitunut ja pidän tätä haasteena. Tunnen oloni tuetuksi ja haluan tehdä niin paljon enemmän kuin olemme tähän asti tehneet.

– Yhdessä pelaajien ja kaikkien seurassa työskentelevien ihmisten kanssa odotamme innolla seuraavia vuosia. Kannattajat ovat muuttaneet tätä seuraa ja joukkuetta. Kannattajat ovat parantaneet pelaajiemme ja olemme nyt erilaisessa tilanteessa. Saamme kiittää siitä kannattajia.

LUE MYÖS