Gary O’Neil: Wolvesin maalivahti saattaa lähteä
Wolverhamptonin päävalmentaja Gary O’Neil myöntää, että maalivahti José Sá jättänee seuran, jos hän ei voita avauksen paikkaansa takaisin.
Wolves hankki kesän siirtoikkunassa Crystal Palacesta Sam Johnstonen, joka otti heti ykkösvahdin paikan itselleen.
Seuran urheilutoimenjohtaja Matt Hobbs sanoi viime kuussa, että Sá, 32, ja Johnstone, 31, kilpailevat ykköstorjujan viitasta. O’Neil myönsi kuitenkin suoraan, että portugalilaisvahti ei katsele penkkiä pitkään.
– José tietää, että hänen on oltava täällä ja taisteltava, mutta asiat voivat tietysti muuttua. Ymmärrän, että José ei halua olla kakkosvahti liian pitkään, varsinkaan tässä vaiheessa uraansa ja tuon tasoisena pelaajana, sanoi O’Neil Athleticin mukaan.
– Kukaan ei halua sitä. Samaa näkee myös muissa seuroissa. Yritetään pitää kahta ykkösvahtia samaan aikaan, ja jonkin ajan kuluttua siitä tulee vaikeaa.
O’Neil huomautti, että Johnstonelle kävi Palacessa samalla tavalla.
– Hän oli siellä hetken Dean Hendersonin kanssa, mutta tietyssä pisteessä ihmiset lähtevät löytääkseen paikan, jossa he voivat olla taas ykkösvaihtoehto.
Sá siirtyi Wolvesiin kesällä 2021 Olympiakosista kahdeksalla miljoonalla eurolla. Hän on toiminut viime kaudet joukkueen ykkösvahtina, ja hänen sopimuksensa on voimassa vielä kolme vuotta.
Siirtoikkuna on auki enää muutamissa sarjoissa, joten Sá jatkanee Wolvesissa ainakin tammikuuhun saakka.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Bournemouthilta viesti Arsenalille – luottopelaaja ei ole kaupan
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Manchester Unitedin pelaaja loukkaantui: ”Sain pahimman mahdollisimman vamman, minkä pelaaja voi saada”
- Gary Neville varoitti Man Cityn uutta päävalmentajaa – tätä seurassa ei hyväksytä
- Virallista: Enzo Maresca on Man Cityn uusi päävalmentaja – Chelsea latasi suorat sanat ex-luotsistaan
- Toimittaja: Nottingham Forest hamuaa Liverpoolin tähtipelaajaa
- Toimittaja: Chelsea kiikaroi La Ligan huippupuolustajaa
- Fabrizio Romano: Liam Rosenior lähellä yllättävää uutta pestiä
- Leedsin monivuotinen luottopelaaja siirtymässä Brightoniin
- Liverpoolin himoitsema Yan Diomande neuvottelee siirrosta toiseen suurseuraan
- Toimittaja: Nottingham Forest hamuaa Liverpoolin tähtipelaajaa
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Virallista: Enzo Maresca on Man Cityn uusi päävalmentaja – Chelsea latasi suorat sanat ex-luotsistaan
- Gary Neville varoitti Man Cityn uutta päävalmentajaa – tätä seurassa ei hyväksytä
- Manchester Unitedin pelaaja loukkaantui: ”Sain pahimman mahdollisimman vamman, minkä pelaaja voi saada”
- Bournemouthilta viesti Arsenalille – luottopelaaja ei ole kaupan
- Fabrizio Romano: Liam Rosenior lähellä yllättävää uutta pestiä
- Toimittaja: Chelsea kiikaroi La Ligan huippupuolustajaa
- Manuel Ugarte loukkaantui vakavasti MM-kisoissa – Man Unitedille korvauksia
- Leedsin monivuotinen luottopelaaja siirtymässä Brightoniin