Manchester Cityn 115 syytteen oikeudenkäynti alkoi – tällöin tuomiota voidaan odottaa
Manchester Cityn oikeudenkäynti Valioliigan taloussääntöjen rikkomisesta on alkanut maanantaina, kertoo BBC. Cityä syytetään yhteensä 115 eri talousrikkomuksesta.
Itsenäinen sääntökomissio nosti syytteet Cityä vastaan helmikuussa 2023 neljä vuotta kestäneen tutkinnan jälkeen. Manchesterilaisseura on kiistänyt kaikki syytteet ja vedonnut pystyvänsä tukemaan syyttömyyttään ”kiistattomilla todisteilla”.
Cityn väitetyt talousrikkomukset sijoittuvat vuosille 2009-2018.
Valioliiga syyttää Cityn rikkoneen sääntöjä jätettyään tuomatta tarkkoja tietoja seuran taloudellisesta tilasta. Näihin tietoihin on liittynyt seuran tuottoja, sponsorisopimuksia ja seuran johtamiskuluja.
Valioliiga on myös syyttänyt Cityä yhteistyökyvyttömyydestä. Syytökset tulivat alun perin julkisuuteen saksalaislehti Der Spiegelin julkaisemana. City väitti BBC:n mukaan tuolloin seuran sähköpostien joutuneen laittoman hakkeroinnin uhriksi.
Yksityisen Lontoossa järjestettävän oikeudenkäynnin on arvioitu kestävän noin 10 viikkoa. Mahdollista päätöstä voidaan odottaa vuoden 2025 alussa, mutta tarkkaa päivämäärää ei ole vielä tiedossa.
Jos City todetaan syylliseksi rikkomuksiinsa, seuraa saatetaan rangaista pistemenetyksillä tai pahimmassa tapauksessa pudotuksella Valioliigasta.
City siirtyi vuonna 2008 arabiemiraattilaisyhtiön Abu Dhabi United Groupin omistukseen. Seura on voittanut tämän jälkeen kahdeksan Valioliigan mestaruutta,, Mestarien liigan ja lukuisia cup-titteleitä.
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista