Theo Walcott: Arsenal pelasi derbyssä kuin José Mourinhon joukkue
Arsenal voitti sunnuntaina kauden ensimmäisen Pohjois-Lontoon derbyn.
Arsenal haki Tottenhamin vieraana 1-0-vierasvoiton ja jatkoi hienoa alkukauttaan. Arsenal onnistui voittamaan derbyn, vaikka Martin Ødegaard oli loukkaantuneena ja Declan Rice kärsi pelikieltoaan.
Tottenham hallitsi palloa ja pelitapahtumia, mutta Arsenal puolusti laadukkaasti ja iski voittomaalin kulmasta puolisen tuntia ennen päätösvihellystä.
Match of the Dayn vieraana ollut Arsenal-ikoni Theo Walcott oli tyytyväinen Arsenalin peliesitykseen. Walcottin mielestä Arsenal kykenee pelaamaan tarpeeksi hyvin usealla eri tavalla.
– Sillä ei ollut väliä, miten voitto tulisi. Tämä oli hieno tulos Arsenalille. He osoittivat jälleen kykenevänsä muuttamaan pelaamistaan, koska Arsenal pelasi melkein kuin José Mourinhon joukkue. Tätä peliesitystä voi parhaiten verrata viime kauden vierasotteluun Manchester Cityä vastaan, kun ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin. Silloin ihmiset halusivat Arsenalin pelaavan avoimemmin, mutta he pelasivat sellaisella pelitavalla, joka toi tuloksen.
– Nyt Arsenal pelasi täysin samalla tavalla. Joukkue on niin hyvin rakennettu, että sillä ei ole juurikaan merkitystä, kuka pelaa, koska kaikki pelaajat on opastettu pelaamaan samalla tavalla puolustuspäässä. Siinä on kyse harjoituskentällä tehdystä työstä.
Walcottin mielestä on selvää, että laadukas valmennus näkyy, kun Arsenal kohtaa vaikeuksia kentällä.
– Olin onnekas nähdessäni joukkueen harjoituskaudella ja oli uskomatonta nähdä, miten monta valmentajaa harjoituksissa on mukana. Se tekee pelaajien elämästä paljon helpompaa, kun mennään syvälle yksityiskohtiin ja jokaisella pelaajalla on pitkälti oma valmentajansa. Koko joukkue saa saman viestin päivittäin, enkä ole siten enää yllättynyt siitä, että Arsenal voi napata tällaisia tuloksia.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Roberto De Zerbi: Tottenhamilla on 12 tarpeeksi hyvää pelaajaa
- Liverpool vei kohuteinin saksalaisjättien nenien edestä
- Chelsea putosi päätöskierroksella ulos europeleistä – ”Olemme musertuneita”
- Mohamed Salah rikkoi vielä yhden ennätyksen jäähyväisissään
- Valioliiga on uudessa tilanteessa – vastaavaa ei ole tapahtunut 138 vuoteen
- Ottelukeskus: Ottelut, tulokset, sarjataulukko, maalipörssi
- Pep Guardiola piti puheen Manchester Cityn faneille: ”Miksi te rakastatte minua niin paljon?”
- Liverpoolin jättävä Mohamed Salah: ”Itkin tänään enemmän kuin koko elämäni aikana”
- Arsenal teki historiallisen tempun – kukaan muu Valioliigassa ei ole kyennyt samaan
- Sunderlandin pelaajat seurasivat kännykästä muita tuloksia – ”Yhteydet eivät toimineet”
- Päätös nopeasti: Tässä on Pep Guardiolan uusi työ
- Hylkiöhyökkääjä pommitti Hull Cityn Valioliigaan viime hetkien voittomaalilla
- Thomas Tuchel yllätti – Arsenalin teinisensaatio mukaan MM-kisaleirille
- Tottenham-kapteenin ratkaisu herätti kohun – nyt puhuu Roberto de Zerbi
- Sir Alex Ferguson lähetti Pep Guardiolalle viestin
- ”Olen katunut syvästi” – Pep Guardiola myönsi suuren erheen City-uraltaan
- Oho! Pep Guardiola kommentoi avoimesti Manchester Cityn 115 syytettä
- Pep Guardiola antoi arvokkaan vinkin Cityn uudelle managerille
- 19-vuotias topparilupaus Arsenalin kiikarissa – MM-kisapaikka on itsestä kiinni
- The Athletic: Liverpool haluaa MM-kisoihin valitun tähden – hintalappu on hurja